keskiviikko 13. helmikuuta 2019

PIZZAVIIKKO: VERIAPPELSIINI & FETA


Buongiorno!

Muutama viikko taaksepäin muhun iski himo valmistaa pizzaa. Ja niinhän mä tein, tosin lopputuloksena oli kolme reilun kokoista pizzaa, joiden syöminen yksin oli täysi mahdottomuus... Onneksi kämppis riensi mun apuun ja saatiin viimeisetkin murut syötyä. Kyseessä ei ollut ihan tavallinen pizzailta, sillä halusin ehdottomasti kokeilla pizzoje erilaisilla täytteillä – sekä hyödyntää mun jääkaapin tuolloista sisältöä. :--D

Tämä ensimmäinen pizza on ehdottomasti kaikista erikoisin yhdistelmä ja inspiraationsa tämä sai suomalaisten ruokablogien aatelista, Perinneruokaa prkl -blogin veriappelsiinipizzan ohjeesta. Mulla ei kuitenkaan ollut käsien ulottuvilla hapankermaa tai halloumia, ja homejuusto ei muuten vain nappaa. Siis pienellä säädöllä sain kuin sainkin valmiiksi varsin toimivan yhdistelmän, joka yllätti mut täysin! Olin nimittäin alusta asti hyvin skeptinen veriappelsiinille pizzassa. Nämä appelsiinin siivut jäivät vielä ihanan raikkaiksi, sillä lisäsin ne pizzan päälle vasta puolivälissä paistoaikaa!


VERIAPPELSIINI & FETA PIZZA (1 annos)

2 dl vettä
25 g hiivaa
1 tl sokeria
1 tl suolaa
5 dl 00-vehnäjauhoja
3 rkl oliiviöljyä

tai valmista pizzataikinaa

1 iso veriappelsiisi
1 dl ruokakermaa
1 dl pecorino-juustoraastetta
1/2 pkt fetajuustoa


Valmista pizzataikina 

(Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen, lisää sokeri ja suola. Sekoita joukkoon jauhoja kunnes taikina ei tartu enää käteen. Ripottele pinnalle jauhoja ja peitä tuorekelmulla. Anna nousta jääkaapissa vähintään 10 tuntia.) 

tai käytä valmista taikinaa. 

Jaa taikina puoliksi ja muotoile molemmista ohut pohjainen pizzapohja.

Yhdistä  ruokakerma ja juustoraaste. Levitä seos pohjalle.

Paista pohjia noin 10 minuuttia 250 asteisessa uunissa.

Leikkaa veriappelsiinista siivuja (poista kuoret) ja levitä pizzojen päälle.

Paista vielä noin 5-8 minuuttia.


// Mun makuun tämä makean ja suolaisen yhdistelmä oli aika bueno!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pidäthän kommenttisi asiallisina. ♥