maanantai 25. helmikuuta 2019

KOTIINPALUU & AHDISTUS


Nyt se sitten iski ja lujaa.

Nimittäin oivallus siitä, että torstaina tämä tyttö istuu lentokoneessa matkalla takaisin kotiin. Päällimmäisinä tunteina vellovat ahdistus, pettymys, ikävä ja helpotus – kaikki yhtenä sekavana sotkuna, kun yritän puhua itselleni, kuinka matkalaukku tulisi todellakin jo pakata loppuun asti. Silti huomaan vain istuvani sängyn laidalla tuijottamassa tuota nurkassa uhkaavana seisomaa matkalaukun kurjuutta.

Miksi kotiin palaaminen on niin vaikeaa?

Luulen, että suurin syy tähän on "kodittomuuden" tunne, josta mun on ollut tarkoitus kirjoittaa teille monta kertaa aiemmin mutta jostain syystä teksti ei ole koskaan nähnyt päivän valoa... Katsotaan, jos tämä postaus onnistuisi tässä tehtävässä. Mitä mä siis tarkoitan tuolla kodittomuudella, sillä onhan mulla aina ollut katto pään päällä ja paikka mitä kutsua kodiksi? Asiaa on hieman vaikea selittää, mutta tähän mennessä mulla on tosiaan ollut viisi paikkaa, joita kutsun mielessäni kodiksi – ja ongelma on oikeastaan juuri siinä.

Mä olen sellainen henkilö, joka kotiutuu uuteen paikkaan erittäin vahvasti ja nopeasti mutten kuitenkaan osaa päästää irti aiemman paikan "kodin tunteesta". Näin ollen en todellakaan osaa vastata, jos joku utelee, missä mun koti on? Se kun sattuu olemaan missä milloin olenkin menossa. Tällä hetkellä juuri Milano tuntuu paljon enemmän kodilta kuin Kouvola – siis se koti, jonne mun pitäisi nyt olla palaamassa.

Eli voinko mä edes kutsua torstain lähtöä kotiin palaamiseksi, jos se ei tunnu yhtä paljon kodilta kuin paikka, jonka olen jättämässä taakseni?

Samalla lähteminen tuntuu suurelta helpotukselta, sillä kuluneet kuukaudet eivät ole todellakaan olleet helppoja. Olenkin älyttömän ylpeä itsestäni, että löysin tarvittavan vahvuuden jaksaa vaihdon loppuun asti ja suorittaa kaikki kurssit kunnialla läpi. Olen onnellinen myös siitä, että tiedän kaikkien mulle tärkeiden ihmisten odottavan mun paluuta takaisin. Vaikka en ole halunnut myöntää asiaa itselleni, ovat ystävät, perhe, poikaystävä ja kissat suuressa roolissa mun elämässä – siitä huolimatta, että olen aina halunnut olla erittäin itsenäinen enkä ripustautua keneenkään.

Lähteminen on siis herättänyt paljon ajatuksia ja tunteita, joita mun pitää nyt selvitellä ja käydä läpi. Sitä ennen täytyy kuitenkin saada tuo helvetin matkalaukku pakattua...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pidäthän kommenttisi asiallisina. ♥