perjantai 16. marraskuuta 2018

VIIMEISIN X 15

Hei tyypit!

Tänään mulla on pitkästä aikaa perjantai-ilta vailla mitään ihmeellisempää ohjelmaa, joten ajattelin viettää hieman kahdenkeskistä aikaa mun rakkaan blogin kanssa. Viime viikonloppuna en avannut konetta ollenkaan, sillä halusin keskittyä olemaan mahdollisimman läsnä mun ystävän ollessa käymässä mun luona. ♥︎ Oli ihanaa nähdä pitkästä aikaa heinäkuun jälkeen mutta kun asutaan nykyään muutenkin eri maissa niin tapaaminen ei ole niin helppoa järjestää... Mun pitää kyllä ehdottomasti yrittää järjestää keväälle taas pieni viikonloppureissu Lontooseen! Muuten elämä täällä rullailee taas ihan mukavasti, kun ryhmäprojektin kamalin vaihe on ohitettu ja ollaan päästy kiinnostavaan suunnittelu-osioon. :--)

Fiilis on siis juuri nyt hyvä – varsinkin kun löysin luonnoksien joukosta valmiin pohjan tälle "15 x viimeisin" -kysymyspostaukselle, jonka bongasin syksyllä Emilian blogista.


Viimeisin viesti: äidin lähettävä tekstiviesti kiitoksena perille tulleista postikorteista. Samalla vaihdettiin myös viikonlopun kuulumisia. ♥︎

Viimeisin ruoka: Pastaa, jossa kermaa, pecorino-juustoa, parsakaalia sekä valkosipulia. Erittäin helppo ja nopea ruoka, joka maistuu niin herkulliselta!

Viimeisin itku: Pari päivää sitten, kun olin turhautunut ryhmätyön etenemiseen ja jatkuvaan sateeseen, nukkunut huonosti ja helvetin nälkäinen.

Viimeisin nauru:  Katsoin pari viikkoa sitten jouluna 2015 tekemäni kissojen joulutervehdys -videon. Voi kuinka söpöjä ja pieniä pojat silloin olivat. Tuli ihan pakosti hymy huulille!

Viimeisin hermostuminen:   Juurikin samana päivänä itkun kanssa, kun mulla meni täysin hermot mun ryhmäläisten työskentelyyn ja siihen, ettei kummallakaan tunnu olevan mitään ymmärrystä, mitä tehtävän kanssa edes pitäisi yrittää tehdä.


Viimeisin muutos sisustuksessa: La La Lab:ilta tilatut "polaroid-kuvat" seinällä. En jaksa panostaa huoneeseen kovinkaan paljon mutta muutama viherkasvi ja söpö tuoksukynttilä voisivat tuoda hieman lisää viihtyvyyttä tänne...

Viimeisin kuunneltu biisi: Forever – Chvrches. Oon menossa kyseisen bändin keikalle ensi viikolla. joten aloitin käymään läpi uusimman albumin biisejä, jotta pystyn fiilistelemään niitä bändin mukana keikalla. :--)

Viimeisin rakkauden osoitus: Hyvää yötä -viesti pusu-emojin kera.

Viimeisin katsottu sarja: Viaplayhin viimein ilmestynyt Blindspotin kolmas kausi !!

Viimeisin haaveiltu asia: Saada yksi tärkeä tyyppi tulemaan pariksi päiväksi tänne Milanoon mun luokse. Tällä hetkellä tilanne ei vaikuta kovinkaan lupaavalta mutta en aio antaa periksi ihan helpolla.


Viimeisin ostos: Jos ruokaostoksia ei lasketa niin kolmet keikkaliput tänne Milanoon! ♥︎ Täällä on paljon kiinnostavia keikkoja, joiden liput on mun mielestä aika halpoja – tästä syystä mulla on nyt viikon sisällä esim. Nothing but Thieves:in sekä CHVRCHES:in keikat.

Viimeisin oivallus: Että joululoman alkuun on enää viisi viikkoa. Siis enää viisi viikkoa, että mä olen taas Suomessa näkemässä mulle rakkaita ihmisiä sekä kissat. Kuinka nopeasti aika onkaan kulunut täällä Milanossa?

Viimeisin herkku: Valkosuklainen KitKat. Näistä on tullut mulle paha tapa, sillä näitä myydään kolmen patukan pakkauksissa lähikaupassa ja ne on olleet lisäksi tarjouksessa muutaman päivän ajan...

Viimeisin kuunneltu podcast: Antti Holman Radio Sodoma :--D (Siis ihan parasta viihdettä puolen tunnin mittaiselle bussimatkalle!)

Viimeisin sähköposti: Keskustelu kummitädin kanssa mun tulemisesta Sveitsiin joulukuun alussa. Lupauduin piipahtamaan kylässä viikonlopun aikana, kun täältä Milanosta ei ole niin pitkä matka. Hieman pelottaa, kuinka paljon ohjelmaa tuolle ajalle on jo keksitty mutta toivon, että reissusta tulee loppujen lopuksi ihan mukava!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pidäthän kommenttisi asiallisina. ♥