keskiviikko 7. marraskuuta 2018

ME PYSTYTÄÄN MIHIN VAAN


" Mä haluaisin X mutta en mä kuitenkaan osaa / kehtaa..." 

Kuulostaako edellinen lause yhtään tutulta? Mä nimittäin uskon, että lähes jokainen meistä on jossain vaiheessa ajatellut tuolla tavalla jostain itseä kiinnostavasta asiasta. Oli kyseessä sitten kirjoittaminen, maalaaminen, valokuvaaminen, uusi harrastus tai taito.

Tunnistan tilanteesta helposti myös itseni, sillä aivan liian monta asiaa on jäänyt kokeilematta tai tekemättä, sillä olen epäröinyt edes yrittää. Omat taidot ja niiden riittämättömyys rajoittavat usein kaiken uuden kokeilemista – vaikka on selvää, että kukaan ei ole seppä syntyessään ja taidot eivät kehity ilman harjoittelua.

Omien epäilyjen lisäksi hommaa hankaloittaa myös pelko muiden ajatuksista ja siitä, että joutuu aloittelijana naurun alaiseksi. Tämä pelko on osoittautunut lähes turhaksi, sillä muilta saa usein pelkästään kannustusta ja kehuja. Mun itseni on erittäin vaikeaa ottaa kehuja tai kritiikkiä vastaan tutuilta ja mulle tärkeiltä ihmisiltä juuri sen takia, että heidän mielipiteensä ovat mulle oikeasti tärkeitä. Tästä syystä olen pyrkinyt pitämään esimerkiksi tämän blogin salassa tutuilta, sillä sisimmässäni pelkään yhä, mitä he saattaisivat kirjoituksistani tai kuvistani miettiä...

Mulle on siis helpompaa ottaa palautetta vastaan täysin tuntemattomilta ihmisiltä, koska koen, etteivät ikävämmät kommentit tunnu niin pahoilta, kun en tunne niiden antajaa. Harvoin olen edes saanut negatiivista palautetta – mistä olen erittäin onnellinen, sillä varsinkin blogin alkuvaiheilla ne olisivat luultavasti madaltaneet intoa blogia kohtaan huomattavasti.


Mistä tämä pohdinta ja teksti sitten oikein kumpuaa just tällä hetkellä? 

No, ehkä mä paljastan sen. Oon kirjoitellut itseksi vihkoon omia runojani jo useamman kuukauden – ja mietin pitkään niiden julkaisemista jollain tavalla. Tämä blogi ei tuntunut oikealta alustalta, sillä kyseessä on hyvinkin henkilökohtaisia tekstejä, joita en ainakaan vielä ole valmis julkaisemaan omalla nimelläni. Halusin kuitenkin ottaa uuden askeleen tämän uuden "harrastuksen" parissa, joten päädyin luomaan itselleni uuden käyttäjän instagramiin, jossa pystyn julkaisemaan runojani anonyymina.

Runojen kirjoittaminen on kiehtonut mua jo pidemmän aikaa mutta olin jäänyt kiinni ajatukseen, etten mä kuitenkaan osaa eikä ketään kiinnosta lukea niitä. Onneksi päätin lopulta ostaa tyhjän vihkon kirjoittamista varten ja opin hiljalleen päästämään irti tuosta ajatuksesta. Sitä paitsi kaikessa ei todellakaan tarvitse olla täydellinen. Tällä hetkellä mä olen erittäin tyytyväinen omaan kirjoittamiseeni, sillä sitä kautta saan purettua mun ajatuksia ja tunteita paperille. Mun tarkoitus ei ole tulla kuuluisaksi runoilijaksi tai julkaista omaa runoteosta. Mutta ehkä joku päivä mä jaan teillekin mun uusimman käyttäjän, jotta pääsette lukemaan kirjoituksiani. Ehkä.


Eli jos sä olet aina halunnut kokeilla jotain niin tee se nyt. Ole rohkea.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pidäthän kommenttisi asiallisina. ♥