torstai 1. marraskuuta 2018

MARRASKUUN ÄRSYTYS


Buongiorno tutti!

Tänään meillä on virallisesti vapaapäivä koulusta, mikä tarkoittaa, että edessä on tavallistakin pidempi viikonloppu. Suuri osa opiskelijoista tuntui olevan matkustamassa jonnekin tai tapaavan ystäviään. Ensin mullakin oli mielessä järjestää jonkilainen reissu – onhan tällaiset pidemmät viikonloput aika harvinaista herkkua. Mutta sitten kävikin ilmi, että meidän ryhmätyön ensimmäinen osuus tulee olla täysin valmiina maanantaihin mennessä. Suunnitelmat mini-lomasta menivät siis jäihin, sillä mun on aivan pakko saada kyseinen kurssi suoritettua vaihdon aikana, tai muuten luvassa on ongelmia Erasmuksen kanssa...

Voin sanoa, että ärsytyksen taso nousi vain entisestään, kun toinen meidän kolmen hengen ryhmästä ilmoitti hankkineensa jo reissun Pariisiin – eikä hän olisi tekemässä ryhmätyön eteen mitään tällä viikolla. Kyseessä kun vielä tyyppi, jonka tekemättömyys ja myöhästely on saanut mun veren kiehumaan jo lukuisia kertoja... Mä vihaan olla negatiivinen ihminen, enkä hirveästi pidä ajatuksesta toisesta kantelemisesta mutta aion kyllä mainita asiasta kurssia vetävälle opettajalle, sillä ei ole reilua, että tehdään suurin osa työstä kahdestaan – kun tämä kolmas henkilö roikkuu mukana paljon pienemmällä työpanoksella. Lopullinen työ kun palautetaan ja arvostellaan ryhmänä.


Muutenkin mulla alkaa mennä hermot muihin opiskelijoihin, jotka tuntuvat tekevän aivan mitä mieleen juolahtaa. Harva tuntuu pitävän kiinni sovituista asioista, saati aikatauluista. Tauot venyvät lähes tunnin mittaisiksi ja kaverin kanssa vaihdetaan kuulumisia silloin kun pitäisi keskittyä ihan muuhun. Arvasin jo tehtävän annon saadessamme, että kyseessä tulee olemaan vaativa ja raskas projekti mutta näköjään se on selviämässä muille vasta nyt viime metreillä. Lisäksi on huvittavaa, etten itse ole tehnyt yhtäkään projektia tällä halutulla tavalla ja siltikään en ole todellakaan ainoa, joka on täysin pihalla, miten tehtävä tulisi toteuttaa.

Kaikki tämä ryhmätehtävään ja opiskeluun liittyvä draama on saanut mut kaipaamaan meidän oppitunteja Suomessa, vaikka jotkut niistä paljon valittavatkin. Loppujen lopuksi nimittäin vaikuttaa siltä, että meillä on asiat aika hyvällä mallilla. Opetuksen taso tuntuu lähes samalta mutta täällä vaaditaan paljon enemmän itsenäistä työskentelyä, johon ei taas ole tarjolla erityisempää ohjausta. Tunneilla vain esitellään vapaa-ajalla tehty työ, josta saadaan sitten reilusti negatiivista palautetta ja korjaus ehdotuksia sekä tietenkin uudet vaatimukset seuraavaa tuntia varten. Tähän mennessä olen laskenut käyttäneeni 54 h kyseiseen projektiin – jota ei periaatteessa ole vielä edes aloitettu!


Ehkä tämän kertainen valitus saa jo riittää, vaikka tuntuukin, että voisin jatkaa asiasta vielä useamman sivun verran. Toisaalta tästä tekstistä tuli jo varmasti hyvin esille mun tämän hetkiset tunteet koulunkäyntiä ja erityisesti design 2 -kurssin ryhmätyötä kohtaan. Välillä on hyvä muistaa, ettei elämä tosiaan ole aina ruusuilla tanssimista. Vaikka opiskelu ja eläminen täällä Milanossa ovatkin vielä enemmän posiitivisen kokemuksen puolella, mahtuu mukaan myös näitä ikäviä juttuja, joiden kanssa on vaan pakko yrittää sinnitellä. Toivotaan, että saadaan tämä ensimmäinen osuus nyt kunnialla pakettiin. Ehkä mun ryhmä saa uutta motivaatiota työskentelyyn, kun päästään kiinni siihen oikeaan suunnittelu-osuuteen?

Terkkuja täältä kaiken v*****ksen keskeltä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pidäthän kommenttisi asiallisina. ♥