maanantai 27. elokuuta 2018

ENÄÄ NELJÄ VIIKKOA LÄHTÖÖN !!


Moikka!

Mua ärsyttää sanoa taas näin mutta minkä voit, kun aika kiitää ihan hirvittävää vauhtia. Tuntuu, ettei siitä ole kauaakaan, kun keväällä odottelin jännittyneenä tietoa opiskelijavaihdon tuloksista ja nyt tuo kyseinen vaihto on enää alle yhden kuukauden päässä! Tässä vaiheessa pitäisi oikeasti ryhtyä hoitamaan viimeisiä vaihtoon liittyviä asioita kuntoon mutta onneksi suurimmat jutut on jo hoidettu. Lentoliput, asunto, puhelimen liittymä, Kelan tuet sekä apurahat on kaikki selvitetty – tästä olen todella ylpeä, sillä mulla on usein tapana jättää asiat aika viime tinkaan...

Musta tuntuu, että eniten vaikeuksia tulee aiheuttamaan pakkaaminen, sillä tilaa on todella rajoitetusti (= yksi matkalaukku) enkä siis todellakaan pysty ottamaan mukaan kaikkea mitä haluaisin. Korkeimmalla prioriteetillä menevät tietenkin kaikki diabetekseen liittyvät hoitovälineet sekä lääkkeet. Vaatteissa haluan panostaa hieman erikoisempiin yksilöihin ja luulen että yksi pyyhe ja lakanasetti riittävät hyvin näin alkuun. Tästä tulikin mieleen, että täytyy kysyä vielä mun huonekaverilta, että löytyyhän kämpästä peitto ja tyyny!! (Eikös ne yleensä kuulu?)


Tänään oli muuten virallisesti lukuvuoden ensimmäinen koulupäivä ja musta tuntui niin oudolta lähteä aamulla töihin sen sijaan, että olisin suunnannut kampukselle taidehistorian luennolle. :--D Katsotaan kauanko tätä tunnetta kestää, sillä kuukausi muiden koulunkäyntiä sivussa seuraten vaikuttaa just nyt hyvin omituiselta ajatukselta. On mulla sentään yksi koulupäivä tulossa, sillä ilmoittauduin tosiaan uusintapäivälle tekemään kesän ruotsin kurssin lopputentin. Tuokin päivä lähestyy nopeasti ja kohta pitäisi aloittaa jonkinlaiset sanaston ja kieliopin kertaamiset – mä kun en enää ole Suomessa seuraavan uusinnan aikaan...

Kaiken kaikkiaan odotan lähtöä ja tulevaa vaihtoa erittäin innolla. ♥︎ Mukaan mahtuu kuitenkin myös haikeita tunteita, sillä joudun muun muassa jättämään kissat hoitoon äidin luokse. Myös tänne Suomeen jäävät läheiset, kaverit ja mut tärkeät tyypit saavat mielen vähän surulliseksi. Onneksi kuitenkin moni tyyppi on jo ilmoittanut  tulevansa vierailemaan mun luona ja eiköhän sieltä Milanostakin löydy ihan huipputyyppejä!

// Lähtölaskuri on nyt käynnissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pidäthän kommenttisi asiallisina. ♥