sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

LOMAKUUKAUDEN SUUNNITELMAT

Hei ihanat!

Tänään käännettiin kalenterin sivu heinäkuuhun eli tämän tytön lomakuukauteen. Wo-hoo! Ajattelin jäädä alkuviikoksi vielä tänne Helsinkiin ja tutustua kaupunkiin lomalaisen silmin. Mitähän kaikkea tekemistä keksin näille parille päivälle? Elokuussa palaan takaisin toisen työharjoittelun merkeissä, joten mulla todellakin on vain kuukauden verran lomaa. Näissä päivissä tulisikin sitten tehdä mahdollisesti kaikki lomalle suunnitellut retket, seikkailut ja aktiviteetit. (Sekä koulujutut.)

Kalenteri on siis alustavasti jo aika täysi mutta tiedossa on toinen toistaan kivempia juttuja, joista osan ajattelin esitellä nyt tässä postauksessa! Mitä mun heinäkuun mittainen kesäloma siis pitää sisällään?


(KEIKKA)VIIKONLOPPU TUKHOLMASSA

Jo parin viikon sisällä koittaa kesän ensimmäinen oikea reissu, sillä lennän viikonlopun ajaksi Tukholmaan kaverin kanssa. Oon perillä jo varhain perjantaiaamuna ja lähtökin on vasta sunnuntai-iltana, joten meillä on hyvin aikaa tutkia kaupunkia. Tukholman reissun päätarkoitus on Friends Arenalla järjestettävä Ed Sheeranin keikka, johon jonotin meille liput jo viime kesänä. Siitä asti oonkin laskenut ahkerasti päiviä keikkaan. Oltiin viimeksi yhdessä Coldplayn Leipzigin kiertueella ja uskonkin, että tästä illasta tulee vähintään yhtä kova - ellei parempi. ♥︎

PÄIVÄ TALLINNASSA

Ei ehditty toteuttaa mun syntymäpäivälahjaksi saamaa päiväristeilyä Tallinnaan keväällä tai alkusyksyllä, joten se jää nähtävästi nyt heinä- tai elokuulle. Oon käynyt aiemmin kerran Tallinnassa ja oonkin innoissani kaikista kaupungista löytyvistä suloisista kahviloista ja sisustusliikkeistä!


➢ MUOTOILUN HISTORIA -KURSSI

Nyt vähän pelottaa, kuinka tämän kesäkurssin kanssa käy, sillä kuukausi on jo aika täynnä kaikkea tekemistä. Siinä kaiken sivussa pitäisi sitten löytää myös aikaa kahdeksan tehtävän palautukseen – eikä kyse ole edes mistään pienistä tehtävistä...


ASUNTOMESSUT

Tietenkin alaa opiskelevana asuntomessut on yksi kesän pakollisista aktiviteeteista. Tällä kertaa messut järjestetään Porissa, jonne ei olekaan ihan lyhyt matka. Asuntomessu päivä saa olla pilvinen tai jopa vähän sateinen, sillä silloin paikalla ei ole niin paljoa väkeä! Kuulin Dekon työharjoittelun aikana paljon hyvää Porin messujen kohteista ja odotankin käyntiä innolla. Erityisesti kohde 16 (Bunkkeri) on pakko nähdä!

PÄIVÄRETKI PORVOOSEEN tai HANKOON

Voitteko uskoa, että en ole viettänyt kesäpäivää kummassakaan Suomen kesäkaupungissa? Tänä vuonna hommaan olisi tulossa parannus, sillä olen päättänyt tehdä päiväretken jompaan kumpaan kaupunkiin. Parasta on lähteä matkaan ilman kummempia suunnitelmia tai odotuksia ja vaan kierrellä kaupunginkatuja kameran kanssa ja istahtaa söpöön kahvilaan viettämään aikaa. Kuka haluaa lähteä mun kanssa?


3 PÄIVÄN VAELLUS REPOVEDELLÄ

Kesäloman opiskelijaystävällinen reissu vaihtui Jäämerelle liftaamisesta (kiitos vaan, äiti) kolme päivää kestävälle vaellukselle Repoveden kansallispuistossa. Reitin pituus on 27 km, joten päivän aikana saa oikeasti nauttia maisemista ja pysähtyä esim. uimaan. Reitin varrelta löytyy niin metsää, järviä kuin riippusiltakin. Mukaan otetaan ainakin retkikeitin, makuupussi sekä uikkarit.

5 PÄIVÄÄ ROOMASSA

Loman kohokohta on kuukauden loppupuolelle jäävä viiden päivän mittainen reissu Roomaan. ♥︎ Edellisen (ja ensimmäisen) kerran kävin kaupungissa tasan 10 vuotta sitten, joten nyt on korkea aika palata takaisin. Kaupunki jätti jo viimeksi lähtemättömän vaikutuksen, enkä millään malta odottaa, mitä kaikkea tämä reissu tuo tullessaan. Koska ollaan jo nähty kaikki "pakolliset" nähtävyydet, voidaan sukeltaa kaupunkiin aivan toisella tavalla ja kokea Rooma aidoimmillaan.


// Millaisia suunnitelmia sun heinäkuu tuo tullessaan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pidäthän kommenttisi asiallisina. ♥