torstai 7. kesäkuuta 2018

PIENET PIIRAKAT

Moikka!

Nämä pienet piirakat löytyivät tarjoiltavien listalta toukokuun alun vappubrunssilta ja saivat paljon hyvää palautetta. Olin tuonut kotoa pienen piirakkapeltini, josta seurasi ajatus brunssilla tarjottaviin piirakoihin. Ensin ajattelin tehdä usempia eri täytteisiä piirakoita mutta lopulta päätin valmistaa sekä kinkku-tomaatti että feta-pinaattipiirakoita. Puolikkaat piirakat olivat täydellinen annoskoko ja ne näyttivät syötävän suloisilta herneenversot koristeinaan!


POHJATAIKINA:

100g voita
1/2 tl suolaa
3 dl vehnäjauhoja
1 rkl vettä
50 g juustoraastetta

Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi taikinaksi. Painele taikina piirakkavuokiin ja paista 200 asteessa noin kymmenen minuuttia.


FETA-PINAATTITÄYTE

1 pss pakastepinaattia
1 pkt feta-juustoa
1 prk kermaviiliä
2 kananmunaa
2 tl basilikaa
+ suolaa

Sulata pinaatti ja sekoita yhteen kermaviilin, kananmunien ja mauteiden kanssa. Murusta feta-juusto esikypsennettyjen pohjien päälle. Kaada päälle pinaattitäyte. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.

KINKKU-TOMAATTITÄYTE

1 pkt kinkkusuikaleita
1 rs kirsikkatomaatteja
1 prk kermaviiliä
2 kananmunaa
+ suolaa
+ mustapippuria
+ juustoraastetta

Puolita kirsikkatomaatit. Levitä kinkkusuikaleet ja tomaatit piirakkapohjille. Yhdistä kermaviili, kananmunat sekä mausteet. Kaada täyte piirakoiden päälle. Ripottele pinnalle ohut kerros juustoraastetta. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.

Edessä: Kinkku-tomaattipiirakat || Takana: Feta-pinaattipiirakat

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pidäthän kommenttisi asiallisina. ♥