torstai 28. kesäkuuta 2018

FAFA'S TÖÖLÖ


Heippa!

Kuinka monelle Fafa's on tuttu paikka? Hieman hävettää myöntää mutta mä "eksyin" paikkaan ekaa kertaa vasta nyt kesäkuussa. Olin aiemmin vähän ennakkoluuloinen falafelia kohtaan, joten siksi olin jättänyt suositun ravintolan kokeilematta. Toukokuun puolella mun maailma kuitenkin mullistui, sillä maistoin eka kertaa kunnollista falafelia yhdessä pressitilaisuudessa. Sain tietää, että kyseiset tarjoilut oli tilattu juurikin Fafa'silta! ♥︎

Meiltä Töölöstä löytyy muuten myös oma Fafa's, jonne ei ole edes paha kävelymatka. Toissa viikolla mulle tuli yllättäen vapaapäivä töistä, jonka vietin kaupunkia kiertäen ja valokuvia ottaen. Huomasin lopulta päätyneeni hyvin lähelle Fafa'sia ja koska lounasaika oli jo mennyt päätin tilata jotain pientä suupalaa.


Päädyin valitsemaan listalta falafel-pyöryköitä tahinin kera sekä tsatsikia ja bataattiranskalaisia. Molemmat annokset saa multa täydet pisteet! Falafelit olivat ihanan rapeita ja niissä oli mukavasti mausteita. Bataattiranskikset olivat taas heittämällä parhaat, jotka oon koskaan syönyt. ♥︎ Juuri sopivasti paistettu ja kaverina raikasta tsatsikia, jossa ei ollut liikaa valkosipulia.

Yksinkertaisesti taivaallista.


FAFA'S TÖÖLÖ
 – Ruusulankatu 1, 00260 Helsinki  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pidäthän kommenttisi asiallisina. ♥