tiistai 13. maaliskuuta 2018

MUN LUKULISTALLA (2018)

HELLO!

Tavallisesti blogissa nähdyt kirjajutut liittyy mun jo lukemiin teoksiin ja niiden arviointiin. Tällä kertaa kuitenkin ajattelin avata teille mun lukulistaa – ja erityisesti sen, mitä kirjoja haluaisin / ajattelin lukea tänä vuonna. Suurin osa näistä kirjoista (lähes kaikki) ovat englannin kielisiä YA-kirjoja, joita ei oikein tahdo löytyä Suomen kirjastoista. Tämä on sinänsä ikävää, sillä tästä syystä, kirjat on melkein pakko ostaa itselle, jos ne haluaa lukea. 

Kuinka kätevää olisikaan, jos olisi olemassa jokin sovellus, jonka välityksellä ihmiset voisivat lainata toisiltaan jo olemassa olevia kirjoja!! 

// P.S. Jos siellä on joku, jolta sattuisi löytymään joku näistä alla olevista kirjoista ja olisit valmis lainaamaan sen niin hit me up!

#FAMOUS (Jilly Gagnon)

Rachel on ihastunut Kyleen ja päättää eräänä päivänä julkaista pojasta kuvan sosiaaliseen mediaan. Kuva saavuttaa suuren suosion ja pian Kyle onkin insta-famous. Tapaus saa nuoret pohtimaan onko kuuluisuus ja rakkaus kaiken vaivan arvoista.

DARE TO FALL (Estelle Maskame)

Estelle Maskame nousi suosioon Dimily-trilogiansa puolesta ja nyt nuorelta naiselta on julkaistu uusi tarina. Dare to Fall -kirjan keskipisteessä on kaksi kovia kokenutta nuorta, jotka pelkäävät päästä ketään liian lähelle.

BOY MEETS BOY (David Levithan)

Paul uskoo löytäneensä sen oikean mutta hänen maailmansa särkyy, kun Noah jättää hänet. Paul tekee kaikkensa saadakseen Noahin takaisin. Luvassa on teinielämän ylä- ja alamäkiä eikä draamalta voida välttyä.

MORE THAN THIS (Patrick Ness)

Seth muistaa hukkumisen, päänsä osumisen kiviin – kuinka hän voi silti olla elossa? Maailma näyttää tutulta mutta kaikki on hylättyä ja pölyn peitossa. Onko kyseessä Sethin henkilökohtainen helvetti ja onko kuoleman jälkeen elämää?

MORE HAPPY THAN NOT (Adam Silvera)

Olen erittäin ihastunut Adam Silveran kirjallisuuteen, joten tämä on pakko lukea!! Tarina seuraa isänsä menettänyttä Aaronia, joka ei enää muista mitä onnellisuus on. Tyttöystävän poissaollessa hän tutustuu uuteen poikaan, Thomasiin. Koska Aaron ei pysty hylkäämään tunteitaan Thomasia kohtaan, hän harkitsee muistin muuntelua – vaikka hän samalla unohtaisi todellisen itsensä.

WE ARE THE ANTS (Shaun David Hutchinson)

Avaruusoliot ovat siepanneet Henryn ja antavat tälle mahdollisuuden joko tuhota tai pelastaa maapallo. Henryn elämä ei ole ollut helppoa, joten hän joutuu punnitsemaan vaihtoehtojaan. Antaako maailman ja hänen tuskansa tuhoutua vai pelastaa kaikki?

ORBITING JUPITER (Gary D. Schmidt)

Joseph saa 12-vuotiaan Jackin perheen sijaiskodikseen. Josephin huhutaan yrittäneen tappaa opettaja, mistä syystä hänet vangittiin. Ainoastaan Jackin perhe näkee, että Joseph on väärinymmärretty ja millainen hän todella on.  Jack päätyy auttamaan uutta veljeään tämän tavoitteessa löytää tyttärensä.

MY HEART AND ANOTHER BLACK HOLES (Jasmine Warga)

16-vuotias Aysel on suunnitellut itsemurhaa jo jonkin aikaa mutta ei uskalla tehdä sitä yksin. Hän löytää verkosta Romanin, pojan joka, on kokenut hirveän perhetragedian, joka haluaa myös päättää elämänsä. Nuoret alkavat lähentyä suunnittelun edetessä ja lopulta Ayselin täytyykin valita haluaako hän todella kuolla vai yrittää muuttaa myös Romanin mieli.

ME AND EARL AND THE DYING GIRL (Jesse Andrews)

Greg on päättänyt selviytyä lukiosta elossa. Suunnitelma on selvä: älä herätä liikaa huomiota ja tee lyhyt elokuvia Earlin kanssa. Suunnitelma toimii noin kahdeksan tuntia, kunnes Gregin äiti pakottaa hänet ystävystymään syöpää sairastavan tytön kanssa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pidäthän kommenttisi asiallisina. ♥