sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

8 X SALAISUUS INSTA-KUVAN TAKANA

HELLO!

Myöhäistä sunnuntai-iltaa. :--) Mulla on ollut todella kiireinen viikko, joka huipentui viikonloppu reissuun kotipaikkakunnalle – kävin jättämässä kissat äidin luokse kahdeksi viikoksi hoitoon ja täällä asunnolla on nyt aivan liian hiljaista yksinään. Ensi viikkoa on odotettu pitkään ja tuntuu ihanalta päästä pienelle matkalle kaikkien koulujuttujen keskellä!! Tämä sunnuntai-illan postauksen idea on pyörinyt päässäni jo pidemmän aikaa ja ehdinkin huomata, että samantyyppisiä postauksia ilmestyi jo syksyn aikana muihin blogeihin. Tästä syystä idea hautautui hetkeksi, kunnes bongasin sen taas tuolta luonnosten puolelta.

Kyseessä on tietenkin tarinoita instagramissa julkaisemieni kuvien takana!


"Mun oli jo pidemmän aikaa ollut tarkoituksena käydä kiertämässä mun suosikkipaikkoja (arkkitehtuurin osalta!) Helsingissä ja napata niistä kivoja kuvia. Satuinkin olemaan Helsingissä kuukauden ensimmäisenä perjantaina, jolloin osaan museoista pääsee ilmaiseksi sisään. Päätin käyttää mahdollisuuden ja kiiruhdin Luonnontieteelliseen museoon sekä Kiasmaan. Edellä mainitussa olikin aikamoinen tungos ja jouduin luovimaan tieni valehtematta sadan pikkulapsen joukossa!! :--D Lopulta onnistuin saamaan haluamani kuvan museon portaista ilman että kenenkään naama pilkisti tuolta ylhäältä."


"Tämä kirja oli mulla mukana kotona mutta en edes ehtinyt avata sitä. Sen sijaan luin yhden vanhan kirjani toiseen kertaan. No päivä kuitenkin kului lukiessa, kuten kuvassa silloin kerroin."


"Kyseessä ei oikeasti ole auringonnousu, vaikka niin annoin kuvatekstissä ymmärtää. Tämä auringonlasku oli vain niin kaunis ja ulkona oli todella valoista. Päätin siis julkaista kuvan vasta seuraavana aamuna."


"Ette kyllä arvaa, kuinka vaikeaa oli saada hyvä kuva mun uudesta tatuoinnista?? Tavallisesti välttelen instan puolella vaaka- tai pystykuvia mutta tuon tatuoinnin sijainnin puolesta jouduin rikkomaan tätä sääntöä. Kuva olisi näyttänyt hyvin oudolta, jos olisin rajannut kämmenen sen ulkopuolelle (aiheutti kokeillessa eeppisen käsi poikki -efektin). Taustalta muuten löytyy mun kirjahyllyn osa, jota en ole koskaan viitsinyt hyllyyn kiinnittää..."


"Ennen synttäribileiden alkua oli pakko saada edustava kuva illan lookista – tämä ei tosin ollut ihan niin helppoa kuin olin olettanut. Jouduttiin ottamaan todella monta kuvaa ja lopulta laittamaan hyvää fiilistelymusiikkia taustalle ennen kuin viimein saatiin kuva, jossa en näyttänyt liian poseeraavalta."


"Ruokakuvia ottaessa mun seuralaiset joutuu yleensä odottamaan hetken, jotta ehdin napata nopeasti kuvan. Tällä kertaa ilmassa oli lievää ärstymystä, sillä mun kaveri oli saanut keittonsa heti ja jouduttiin ensin odottamaan mun annosta. Ja tämän jälkeen halusin vielä ottaa sen hiton kuvan!"


"Tämä kuva oli positiivinen yllätys, sillä olimme ajamassa kohti Kuopiota, kun avasin vanhingossa kännykän kamerasovelluksen. Kuva tuli siis ihan sattumalta ja oli vieläpä tarkka, vaikka siinä onkin auton ikkuna välissä. Jälkeenpäin koko juttu huvitti ja päätin julkaista kuvan."


"Mä olen harvemmin osunut paikalle minnekään kuvauspaikalle, johon joutuisi jonottamaan. Tällä kertaa en edes ensin ymmärtänyt miksi eräs nuori nainen jäi seisoskelemaan meidän taakse tämän kivan seinän eteen ja mulkoili meitä selvästi ärtyneenä. Lopulta älysin, että hän odotti vuoroaan päästä ottamaan kuvat seinän edessä..."


// Millaisia tarinoita teidän kuvien takana on?

2 kommenttia:

  1. Hei siis apua, toi tatuointikuvan saaminen hyväksi on niin tuttu fiilis! Mä otin 19-vuotiaana tohon kyynärtaideen alapuolelle pienen tekstitatuoinnin, ja tuskailin kuvan kanssa iäisyyden :D Loppujen lopuksi Facebookkiin julkaistussa kuvassa kyyristelin sängyllä, jalat ristissä, ja rekvisiittana oli Monster-energiajuomatölkki ja senaikainen huopapöllö-kännykkäpussi :'D Voi niitä aikoja!

    VastaaPoista

Pidäthän kommenttisi asiallisina. ♥