sunnuntai 3. joulukuuta 2017

3: PIKKUJOULUJEN MUISTILISTA

Hei ja ihanaa ensimmäistä adventtia!

Tämän päivän luukun aiheena on pikkujoulut ja erityisesti niiden järjestäminen. Oon huomannut, että ainakin ensi viikolla vaikuttaa olevan useampiakin pikkujoulujuhlia, joten tämä postaus osuu aika hyvään aikaan! (Marraskuun lopun ja joulukuun alun viikot ovat yleisesti suosituin ajankohta viettää pikkujouluja.) Mä suunnittelen tänä vuonna mun ensimmäisiä pieniä pikkujoulujuhlia täällä Kouvolassa ja laadin lyhyen muistilistan asioista, jotka juhlia suunnitellessa kannattaa muistaa. Ehkä tästä listasta on apua teillekin!


1) ILMOITA AJOISSA
– Muista ilmoittaa pikkujouluista ajoissa, jotta ihmiset pystyvät suunnittelemaan (ja siirtämään) muita menojaan tarvittaessa.

2) JOS KUTSUT PALJON IHMISIÄ PYYDÄ VASTAUS KUTSUUN
– Näin osaat varautua, kuinka paljon porukkaa saapuu lopulta paikalle ja varata mm. tarpeeksi ruokaa.

3) AJANKOHTA
– Suunnittele pikkujoulujen ajankohta huolellisesti, sillä ihmisillä voi olla työvuoroja tai aikainen aamu seuraavana päivänä. Muilta kannattaa kysellä ehdotuksia!

4) PUKEUTUMISKOODI
– Voi olla hauska idea sopia yhteinen teema, jonka mukaan vieraat pukeutuvat. 


5) RIITTÄVÄT TARJOILUT

– On todella kurjaa, jos juhlissa loppuu ruoka kesken. Varaa siis mieluummin enemmän tarjoiltavaa kuin olisi tarve! (Esimerkiksi mun piti kuvata tähän kokonainen pelti joulutorttuja mutta ehdin syödä niistä suurimman osan... :---D)

6) OTA HUOMIOON ALLERGIAT

– Onko vieraillasi maito- tai vilja-allergiaa, joista sinun pitäisi olla tietoinen. Hyvä juhlien järjestäjä varaa tarjolle ruokaa myös erikoisruokavaliota noudattavia varten.


7) ILMOITA NAAPUREILLE

– Myös naapurit kannattaa huomioida. Ainakin kerrostalossa asuvien on kohteliasta ilmoittaa muille asukkaille tulevista juhlista. Näin muut osaavat valmistautua mahdolliseen meteliin (keep it low!) ja porraskäytävän kasvaneeseen liikenteeseen.


8) KORISTELU

– Siivoaminen ja koristelu tekevät juhlista viihtyisät. Koristelun voi pitää minimissään tai vetää ihan överiksi. Varmista myös, että helposti rikkimenevät tavarat ovat piilossa ja vieraille riittää istumapaikkoja. 

9) MUSIIKKI

– Voi olla hyvä idea koota soittolistoja jo valmiiksi iltaa varten. Älä soita musiikkia kuitenkaan liian lujaa, jotta ihmiset pystyvät keskustelemaan toistensa kanssa eivätkä naapurit häiriinny.

10) OHJELMA

– Voit valmistella myös ohjelmaa juhlia varten tai pyytää vieraita keksimään tekemistä etukäteen siltä varalta, että pelkkä yhdessä hengaaminen tylsistyttää.




// Oletko sä järjestänyt koskaan pikkujouluja? Löytyykö hyviä vinkkejä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pidäthän kommenttisi asiallisina. ♥