torstai 21. joulukuuta 2017

21: GOALS FOR 2018

Enää 3 yötä ja 3 luukkua jäljellä!

Jouluaatto on siis ihan lähellä eikä vuoden viimeiseen päiväänkään ole pitkälti matkaa. Tämä vuosi on kulunut jälleen uskomattoman nopeasti, mikä johtuu varmasti kaikista siisteistä jutuista, joita vuoteen on mahtunut! Tänään ei kuitenkaan ole se päivä, kun käydään muistelemaan mennyttä vuotta.

Ei – sillä tänään me suunnataan katseet eteenpäin ja vuoteen 2018. Luvassa on siis ensi vuoden odotukset ja suunnitelemat!



♢ Hoida asiat ajallaan, äläkä jätä kaikkea viimeiseen hetkeen.
♢ Sisusta parveke kesäkuntoon jo keväällä.
♢ Hanki kesäksi kiva ja kiinnostava työharjoittelupaikka!
♢ Opettele pesemään hampaat säännöllisesti myös aamuisin. Ei siihen mene kuin se 2 minuuttia!
♢ Hanki ensimmäinen tatuointi (Tätä on mietitty kohta 6 vuotta!)
♢ Käy enemmän ulkona ja pidä yhteyttä ystäviin.
♢ Kokeile jotain uutta harrastusta: käy tanssitunnilla tai kokeile uimahallia.


♢ Pidä hauskaa kesällä Ed Sheeranin konsertissa!
♢ Aloita säännöllinen liikunta oli se sitten lenkkeilyä, joogaa tai lihaskuntoa kotona.
♢ Tee parhaasi koulussa mutta vältä ylisuorittamista.
♢ Tutki kesän äkkilähtöjä ja tarjouksia: viikonloppureissu tekisi varmasti hyvää.
♢ Pidä yllä saksan ja italian kieltä esimerkiksi nettitehtävien avulla.
♢ Tutki oppilasvaihdon vaihtoehtoja ja tee päätöksiä seuraavaa lukuvuotta varten.
♢ Jatka blogin kirjoittamista samalla hyvällä energialla!


Millaisia tavoitteita / toiveita / suunnitelmia teillä on ensi vuodelle?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pidäthän kommenttisi asiallisina. ♥