torstai 30. marraskuuta 2017

MARRASKUUN SUOSIKIT ♥︎

Hei – joulukuu alkaa huomenna!!

Oon tainnut vihjailla jo jonkin aikaa sekä blogin että somen puolella, että tänne blogiin saattaa ilmestyä joulukalenteri. Ja nyt voin virallisesti paljastaa, että näin oikeasti tapahtuu! :---) Oon ahkerasti ideoinut ja kirjoitellut 24 mahdollisimman jouluista postausta teitä varten ja toivon todella, että joulukalenteri tulee ilahduttamaan teitä.

Ennen joulukalenterin ensimmäistä luukkua käydään kuitenkin käsiksi perinteiseen kuukauden suosikit -postaukseen (tänään loppuvan) marraskuun osalta. Let's do it!


PEIKONLEHTI ♥︎♥︎

Katsokaa, mikä mun olohuoneessa asustaa! Ihan hassua, kuinka onnelliseksi yksi kasvi voi ihmisen tehdä... mutta se tuo niin paljon elämää ja väriä huoneeseen. Ensimmäiselle yritykselle kävi kalpaten kissojen hampaissa mutta tämä toinen on selvinnyt koskemattomana. Jos vaan saan pidettyä tämän hengissä niin täytyy pohtia, voisiko tälle hankkia vielä jonkun kaverin mun pienten ilmakasvien lisäksi.


TEDDYKARVATAKKI (MONKI)

Syksyn ja luultavasti myös talven pelastus on tässä. :---) Tämä täydellisen muhkea ja lämmin talvitakki on oikeasti pelastanut mun hengen useimpina aamuina, kun olen odottanut bussia tuolla ulkona. Näytän tämä päällä ihan Oulun Toripoliisi-patsaalta, varsinkin jos oon laittanut päähän tän mun baker boy -hatun! Lisää asukuvia löydät muuten täältä.


HUPPARI (MONKI)

Tiedän, että mulla on ihan tarpeeksi huppareita mutta tämä oli vain niin kivan näköinen... Tykkään tuosta "colour block" kuviosta todella paljon ja tämä sopii täydellisesti yhteen mustien pillifarkkujen kanssa. Plussaa vielä hupparin väljästä mallista sekä pehmeydestä. 5/5


EYE  MAKEUP  REMOVER  PADS (H&M)

H&M:n Beautyn puolelta löydetyt silmämeikinpoistolaput (Huh, kuinka pitkä sana!) ovat pelastaneet mun iltaisen kasvojen pesuhetken. Aiemmin sain taistella ihan helkkarin pitkään vedenkestävän ripsivärin kanssa kun taas nyt saan sen pois yhdellä lapulla. Jes! Muut H&M Beautyn suosikit voit kurkistaa tästä linkistä.


SITRUUNATEE (LIPTON)

Tämän loppusyksyn suosikkijuoma (glögin ohella tietty!) on ollut tämä Liptonin sitruunalla maustettu musta tee. Niin yksinkertaisen hyvää! Tätä on tullut juotua aamulla heti herättyä, koulussa kahvitauolla sekä ennen nukkumaan menoa.


YRTTIRUUKKU (MARTINEX)

Nappasinn tämän söpön yrttiruukun hyvällä alennuksella ja nyt mietin, mitä siihen oikein laittaisin. Mulla on harvemmin tuoreita yrttejä kotona (varsinkaan talvella), joten harkitsen tämän käyttämistä myös maljakon tai kynäpurkin tapaan... Katsotaan, mitä käyttöä tälle keksin.


WINTER WONDER HAND -KÄSIVOIDE (ZOELLA BEAUTY)

Tilasin uteliasuuttani samassa lähetyksessä NYX:in joulukalenterin kanssa tämän Zoella Beautyn käsirasvan, jonka suloinen pakkaus sai mut heti huokaamaan ihastuksesta. Mulla ei ole vielä koskaan ollut näin "isokokoista" käsirasvaa ja yleensä mun pienet tuubit häviävät aika nopeasti... Ehkä tämän kanssa niin ei käy. Voiteen koostumus ja tuoksu ovat todella miellyttävät ja voide tulee varmasti käytettyä äkkiä loppuun. :---)


TALVISET PÄIVÄT

Tai ehkä pikemminkin aamut. Muutama marraskuun aamu oli aivan ihana: aurinko oli juuri noussut, maassa oli muutama sentti tuoretta lunta ja ilmassa oli hieman pakkasta. Sitten päivän aikana lämpötila ehti nousta reilusti plussan puolelle ja kadut olivat enää märkinä loskasta ja vedestä...


// Huomenna avataan sitten joulukalenterin ensimmäinen luukku! ♥︎

tiistai 28. marraskuuta 2017

MINI NUTELLA–MUTAKAKUT


Nutella on yksi asia, jota löytyy aina mun kaapista. Se pelastaa tilanteet, jolloin kauppa on jo kiinni eikä kotona ole mitään hyvää. (Kuulostaako tutulta? Anyone?) Tavallisesti sorrun vain lusikoimaan tuota taivaallista herkkua suoraan purkista tai sekoittamaan lusikallisen kuuman kaakaon sekaan. Tällä kerralla mieleni teki kuitenkin muffinsseja ja koska jääkaapissa ollut sitruunan puolikas oli ehtinyt mennä pahaksi, päädyin kokeilemaan Nutella-muffinsseja.

Lopputulos ei ollut aivan odotettu – Nutellan lisääminen taikinaan olisi selvästi vaatinut enemmän jauhoja mutta samalla tulinkin valmistaneeksi minikokoisia mutakakkuja! :--D Ja nämä olivat niin hyviä! En yleensä tykkää mutakakuista, sillä kaakaota sisältävät leivokset eivät kuulu mun lemppareihin. Näissä ei kuitenkaan ole yhtään leivontakaakaota – ainoastaan hiton paljon Nutellaa. ♥︎


MINI NUTELLA–MUTAKAKUT (12 kpl)

2 kananmunaa
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
100g sulatettua voita
1,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl Nutella-levitettä
10 palaa suklaata (Fazerin Sininen!)

+ kermavaahtoa
+ vadelmia

1. Vaahdota kananmunat ja sokerit.
2. Sekoita leivinjauhe jauhojen sekaan ja lisää taikinaan.
3. Kaada joukkoon sulatettu voi ja Nutella. Sekoita sähkövatkaimella.
4. Kääntele viimeisenä taikinaan paloiteltu suklaa.
5. Annostele taikinaa muffinssivuokiin.
6.  Paista keskitasolla ensin 200 °C asteessa 15 minuuttia, alenna lämpö 150 °C asteeseen ja paista 5 minuuttia.
7. Käännä tämän jälkeen lämpö pois ja anna mutakakkujen kypsyä loppulämmöllä vielä 10 minuuttia.
8. Tarjoile jäähtyneinä kermavaahdon ja vadelmien kanssa!

Huom! Mutakakut ovat parhaimmillaan yön yli levänneinä!

maanantai 27. marraskuuta 2017

3 X H&M BEAUTY SUOSIKKI


MOIKKA!

Mä käyn oikeastaan todella harvoin H&M:n kosmetiikkapuolella mutta jotenkin löydän sieltä joka kerta jotain kiinnostavaa testattavaa... :---D Viime kerralla tarkoituksena oli pyörähtää liikkeessä ihan pikaisesti kurkistamassa pikkujouluja varten tulleet mekot. Yhtään kivaa mekkoa en löytänyt ja olin jo lähdössä kun keksi tsekata myös heidän kosmetiikkanurkkauksen.

Sieltä sitten mukaan lähti muutama kiinnostusta herättänyt juttu, joista mun kolme suosikkia ajattelin esitellä tänään teillekin!


EYE MAKEUP REMOVER PADS (4,99€)

Mulla on matkalla tavallisesti käytössä meikinpoistoliinoja mutta oon huomannut niissä pari ikävää puolta. 1) Liinalla ei aina saa poistettua vedenkestävää meikkiä 2) Paketin sulkija ei tahdo pysyä kunnolla kiinni useamman avaamisen jälkeen. Näistä syistä olin todella kiinnostunut näistä silmämeikin poistoon tarkoitetuista lapuista.

Purkissa on yhteensä 60 kpl lappuja ja ainakin mä saan oman silmämeikkini (maskara & eye liner) helposti pois jo yhdellä lapulla. Lisäksi olen käyttänyt näitä myös muun meikin ja huulipunan pyyhkimiseen.

PRECISION EYE MARKER (5,99€)

Mulla ei ollut etukäteen mitään odotuksia tätä silmänrajaustussia kohtaan mutta voi pojat, oon rakastunut tähän! Tussissa on täydellisen ohut kärki, jolla saa aikaan tarkan ja ohuen rajauksen. Itse rajaus kestää siistinä koko päivän eikä leviä tai sotkeennu! Hintaansa nähden tämä on kyllä löytö.


CARIBBEAN CRUSH HAND CREAM (3,99€)

Viimeisenä jälleen yksi käsirasva taisteluun talven kuivuutta vastaan. Tämä on mielestäni ihan hyvä perus kosteusvoide, joka imeytyy hyvin ihoon eikä jätä käsiä tahmaisiksi. Annan tälle ehdottomasti plussaa herkullisen trooppisesta tuoksusta, mikä olikin suurin syy, miksi tähän ostin. ♥︎



Mitä H&M BEAUTY -tuotteita te olette testanneet? 

perjantai 24. marraskuuta 2017

TÄMÄN VIIKON PLUSSAT & MIINUKSET


Hyvää perjantaita ihmiset!

Niin se viikonloppu vaan saapui, vaikka joka maanantai tuntuu, että viikonloppu ei tule koskaan. Tänään on muuten tasan kuukausi jouluaattoon, eikä itse joululomakaan ole ihan kamalan kaukana. Tämä meinaa sitä, että mulla on kädet täynnä töitä koulun kurssien palautusten kanssa ja samalla yritän valmistella joulua. Muutamat lahjat on vielä hankkimatta ja pohdin vielä, viitsinkö koristella asuntoa mitenkään, sillä lähden kuitenkin loman ajaksi kotiin...

Pari sanaa vielä näistä asukuvista ja tuosta mun uudesta talvitakista, joka on ihan uskomattoman lämmin. Se on ollut päällä valehtelematta joka päivä ulos mennessä ja välillä en halua riisua sitä edes sisälle tullessa! :---D Mietin pitkään tän ostamista Helsingissä, sillä en ollut ihan varma tykkäänkö takin väljästä mallista niin paljoa. Tämän pehmeys ja lämpö kuitenkin peittosivat ulkonäköön liittyvän epävarmuuden 6–0 ja lähdin takaisin Kouvolaan takki mukana. Onneksi niin.

Tämän päivän postauksen ideana oli jakaa hieman tämän viikon kuulumisia ja nämä läheisen koulun tiiliseinän edessä otetut asukuvat, joista itse tykkään ihan sikana. Oon niin onnellinen, että oon vihdoin saanut kaverin, joka suostuu lähtemään kuvailemaan eikä tarvitse koko ajan opastusta kuvaamisen kanssa. (Kiitos!) ♥︎


Tällä viikolla mun on ärsyttänyt:

Turhan nopeasti loppuva glögi // Liukas metsäpolku kiireen kanssa // Illalla aikaisin ilmestyvä pimeys // Häiritsevä saamattomuuden tunne // Tärkeää puhelua soittaessa jonoon joutuminen // ja kun se jonotuksen musiikki lähtee soimaan kahdeksatta kertaa // Jonkun esineen katoaminen pieneenkin laukkuun // Kissojen pahoinpitelemä peikonlehti // Kadonnut korvakoru // Kissanhiekkaan astuminen paljain jaloin // Ostoslistan unohtaminen kaupassa ja uusi kauppareissu // Koulutöiden hamstraaminen – ihan kuin hakemalla hakisin ylimääräistä stressiä? // Kuiva iho ja rohtuvat huulet


Hymyn mun huulille ovat taas aiheuttaneet:

Huominen nimipäivä // Kaapissa odottava (nimppari)lahja äidiltä // Hauska ilta baarissa // Maahan satanut paksu lumikerros // Täydellisesti onnistunut polaroid-kuva // Näissä kuvissa näkyvä teddy-karvainen takki // Stranger Things 2 // Enää kuukausi jouluaattoon!! // Viikon päästä avattava NYX Lippie Countdown -kalenteri // Kotona olevat kissat // Opettajalta saatu kehu // Puhelu äidin kanssa // Joululahjojen suunnittelu // Luvattoman monta mukillista kuumaa glögiä // Hurts keikkasetti iltaisin fiilisteltynä // Islannin reissun suunnitteleminen // Yli vuoden jälkeen oman talon ovikoodin selvittäminen


takki: Monki || farkut: Mango || neule: H&M || kengät: Björn Borg || hattu: Gina Tricot



Miten teidän viikko on sujunut?

torstai 23. marraskuuta 2017

GOLE DELL'ALCANTARA




CIAO vielä viimeisen kerran!

Tänään aiheena on lähellä Taorminaa sijaitseva Gole dell'Alcantaran luonnonpuisto, joka oli mun mielestä yksi meidän reissun parhaista paloista. Vierailtiin puistossa siis ihan itsenäisesti ja retki sujui yllättävän hyvin vaikka paluumatkalla sattui ja tapahtui! :---) Paikallisbussilla pääsee siis aivan puiston pääportin eteen, josta ostetaan liput. Lipun hinta määräytyy sen mukaan, kuinka laajan reitin haluat puistossa kiertää. Me valittiin "kallein" 10 / 7 € lippu, jolla pääsi kävelemään ylhäällä kulkevaa reittiä (jonka varrella oli mm. näköalatasanteita ja joen alkupiste) sekä laskeutumaan hissillä alas rannalle.


Alhaalla rannalla oli ehdottomasti parhaat näkymät itse rotkoon ja siinä virtaavaan turkoosiin veteen. Tuo turkoosin veden ja mustan kallion yhdistelmä on muuten todella upea! Harmi, että kuvat eivät oikein anna paikalle sen ansaitsemaa kunniaa... 

Itse joen vesi oli hyytävää mutta Suomen kylmään kesään tottuneena siinä tarkenee kahlata hetken aikaa. (Uimaan en kyllä menisi!) Vaikka kahlaamalla pääseekin hieman syvemmälle rotkoon, ei koko joen pituutta ole mahdollista kulkea, sillä joki syvenee nopeasti sisemmälle mentäessä. 

En osaa arvioida, kuinka suosittu tämä puisto on turistien keskuudessa mutta ainakaan meidän kanssa paikalla ei ollut kuin ehkä reilu 30(?) turistia ihastelemassa paikkaa. Suosittelen kuitenkin harkitsemaan puistossa vierailua, jos joskus löydätte itsenne Taorminan läheltä!


Ja lopuksi vielä siihen meidän paluumatkan tarinaan: 

Lähdettiin siis puiston pysäkiltä ihan normaalisti paluubussiin muiden turistien kanssa. Bussi oli siis ihan oikea ja lippukin kelpasi. Vähän ajan päästä huomattiin, että ajettiin sen sillan ohitse, josta bussi oli aiemmin meidät tuonut. No ajateltiin, että kyseessä on jokin kiertotie kunnes kuski pysäytti bussin kokonaan ja kaikki käskettiin ulos autosta. Siinä sitten joku yritti selvittää, että meille tulisi hetken päästä uusi bussi, sillä tämä menisikin varikolle. Hetken odottelun jälkeen uusi bussi ilmestyi ja päästiin jatkamaan matkaa. 

Arvaatte varmaan, ettei tarina lopu tähän? Jo muutaman pysäkin jälkeen tämän uuden bussin ovi alkoi reistailla – pysähdyttiin jollekin kadulle ja kuski ryhtyi tutkimaan oven mekanismia. Tässä seisottiin 10 minuuttia kunnes lähdettiin liikkeelle ja jälleen käännyttiin jonnekin ihan muualle kuin mistä olimme päivällä tulleet. Hieman kyllä kuumotti, että tullaanko enää koskaan pääsemään takaisin Taorminaan... :---D Lopulta päädyttiin jonnekin tosi hämärän näköiselle alueelle, jossa sijaitsi yhtiön toinen varikko. Yksi korjaajista tuli hetkeksi ihmettelemään sitä hiton ovea mutta eihän siinä ollut enää muuta vaihtoehtoa kuin bussi numero 3:een kiipeäminen. Onneksi tämä viimeinen bussi kesti ehjänä perille saakka, vaikka oltiinkin sellainen reilu 30 minuuttia myöhässä!


GOLE DELL'ALCANTARA
– Strada Provinciale 7, Castiglione di Sicilia –


tiistai 21. marraskuuta 2017

BLUE LEMON DRINK (ALCOHOLIC)


Miksi värikkäiden drinkkien pitäisi kuulua ainostaan kesään ja uima-altaan reunalle?

En keksi tälle yhtään hyvää syytä. Siispä olen hemmotellut itseäni satunnaisesti vapaina iltoina ja testannut erilaisia drinkkiyhdistelmiä. Tällä hetkellä olen löytänyt muutaman hyvin toimivan, joista tämä sitruunan makuinen juoma on yksi! Drinkkiin tuleva ananasmehu tuo juomaan kaivattua makeutta ja muuttaa samalla curacaon sinisen värin kauniin turkoosiksi. Ainakin ulkonäöltään nämä juomat ovat mielestäni 6/5 eikä maku jää pahasti kakkoseksi. :--)


BLUE LEMON DRINK (1 annos)

4 cl sinistä curacao-likööriä
1/2 dl ananasmehua
1 1/2 dl sitruunalimsaa

+ viipale sitruunaa
+ jäitä


TEE NÄIN: Mittaa nesteet lasiin, sekoita ja lisää jäitä. Koristele lasi sitruunaviipaleella ja pillillä.


// Onko joku muu innostunut kokeilemaan erilaisten drinkkien valmistamista?


(Alkoholia koskevia kommentteja ei julkaista.)

maanantai 20. marraskuuta 2017

KUN KAIKKI ON (LIIAN) HYVIN


Mietin tällä kertaa todella pitkään, voiko tästä aiheesta edes kirjoittaa. En oikeastaan löytänyt kysymykseen vielä ratkaisua siis katsotaan, miltä musta tuntuu, kun teksti on kirjoitettu. Okei, mennään suoraan aiheeseen.

Viime aikoina musta on tuntunut, että mun elämässä menee just nyt kaikki liian hyvin. Muutamien viime vuosien aikana ehdin tottua siihen, että mun elämään kuului paljon stressiä, huonoa mieltä, yksinäisyyttä, tyytymättömyyttä, hylkäämisiä ja muita ikäviä asioita. Päällimmäisenä mieleen tulee usein päällä ollut huono olo ja pari läheltä piti -tilannetta.

Juuri näiden asioiden takia, en oikein osaa nauttia kaikesta hyvästä, mitä mun elämässä just nyt on. Tiedän, että myrskyjen väliin mahtuu myös tyyntä mutta tavallaan odotan koko ajan sitä hetkeä, kun tuo myrsky taas puhkeaa ja vetää mut mukanaan. Onko jollain muulla tällaisia tuntemuksia? Että et uskalla nauttia hyvistä jutuista vaan mielessäsi varaudut koko ajan pahimpaan?


Kyse ei siis olisi siitä, että en olisi kiitollinen mun tämän hetken elämästä – opinnot sujuu hyvin, mulla on ympärillä kavereita ja muita läheisiä ihmisiä, kissat voivat hyvin, taloudellinen tilanne on okei ja mulla on jo useita kivoja suunnitelmia tulevalle vuodelle. Miksi siis en voi iloita niistä niin kuin normaali ihminen?

En myöskään odota mitään parempaa ja ajattele, että kyllä kaikki on tietyn ajan päästä paremmin. Tiedostan siis ihan täysillä, että elän juuri nyt tällä hetkellä parasta aikaa mun koko elämässä. Ja sen takia mun ärsyttää ihan kamalasti olla näin negatiivinen tulevaisuuden suhteen. Välillä musta tuntuu ihan, että en mitenkään ansaitse tätä kaikkea hyvää ja juuri sen takia asiat lähtee ihan kohta vyörymään kohti pohjaa.

En yhäkään tiedä oliko tällä tekstillä mitään pointtia tai onko siitä apua kenellekään.

Olisi siis mukavaa kuulla, jos siellä on joku, joka on pohtinut näitä samoja asioita.

MISHEARD LYRICS


HALLA!

Tiedätte varmaan sen hetken, kun oot laulanut jotain kappaletta ihan fiiliksissä ja joku sun kaveri huomauttaa, että sun sanat menee ihan väärin? Yeah, been there and done that. Luulen, että edellä kuvailtu tilanne on varmasti tuttu monelle muullekin... Eihän kaikkien laulujen sanoja voi muistaa / kuulla oikein – varsinkin silloin, kun ne kuulostavat ihan selvästi joltain aivan muulta kuin oikeasti ovat! :---D Tämän päivän postauksessa ajattelin paljastaa muutaman biisin, joiden sanat mulle on aikanaan (vieläkin) menneet hieman ohi. Näille on naurettu useamman kerran kaveriporukalla, joten ehkä nämä piristävät teidänkin maanantaita!

// Pssst! Normaalisti tykkään suosia jotenkin postauksen aiheeseen liittyviä kuvia mutta nyt mun oli pakko jakaa muutama kuva kodin uudesta tulokkaasta – nimittäin tästä ihanasta peikonlehdestä. Toivotaan sille yhdessä useita elinvuosia!


Eraser – Ed Sheeran

And I find comfort in my pain, a razor  (eraser)

SANNI – Sanni

Biisin intro: Onks sulla ... jano?  (Hank Solo ... ja mä!)

Bonfunk MC's – Freestyler

raka maka foon (rock the microphone)

Bangarang – Skrillex

Sh-sh-sh-sh-sh-shouts to all my lost boys – free brownies!  (we rowdy!)

Queen – Bohemian Rhapsody

He's got a moose, he's got a moose, will you do the fun tango? (Scaramouche, Scaramouche, will you do the Fandango?)


How It Go – Anth ft. Conor Maynard

You ain't got no ass, you know that I'm on  (gotta ask)

We are young – Fun

So let's set the wood on fire (world)

Summer of 69 – Bryan Adams

I got my first real sex dream (six–string)

Road – Don Johnson Big Band 

Keep one eye on the road, the other one fixed on your one–year goal (the one you hold)


// Minkä biisin sanat sä kuulet väärin joka kerta? Nyt tunnustuksia tulemaan!

lauantai 18. marraskuuta 2017

6 X TAORMINAN PARHAAT

HALLA!

Tänään vuorossa on toiseksi viimeinen postaus Sisilian lomaan liittyen (Tiedän, just bear with me!). Päivän aiheena on mun vinkit Taorminaan eli oikeastaan kyseisen kaupungin suosikkipaikat. Yhteenvetona voin sanoa, että jos joku pohtii seuraavalla lomamatkallaan suuntaavansa Taorminaan tai Sisiliaan ylipäätänsä niin suosittelen ajatusta lämpimästi.


1) PARAS GELATO: C&G ITALIAN CIOCCOLATO E GELATO

Kaupungin paras jäätelö löytyi ehdottomasti Porta Catanian (toinen kaupungin porteista) lähellä sijaitsevasta C&G -gelateriasta. Vaikka paikan valikoima ei ollutkaan kovin laaja, oli jäätelö täydellistä – taivaallisen makuista ja juuri oikeanlaista koostumukseltaan.


2) PARAS RETKIKOHDE: GOLE DELL'ALCANTARA

Päätettiin lähteä itsenäiselle retkelle noin 10 km päässä sijaitsevaan luonnonpuistoon, jonka rotkosta oltiin nähty upeita kuvia. Ja olihan tuo nyt tosi siisti! Puistoon pääsi suoralla paikallisbussin yhteydellä Taorminan keskustasta ja pysäkki oli heti puiston pääportilla. Sisäänpääsy maksoi noin 10 €, josta mä sain vielä opiskelija-alennuksen.

// Kirjoitan puistosta vielä oman postauksensa!


3) PARAS ILTALENKKI (+ MAISEMA): CASTELLO DI TAORMINA

Yhtenä iltana päätettiin lähteä etsimään porrasreittiä Taorminan huipulla sijaitsevaan kirkkoon ja linnoitukseen. Ensin oltiin ihan varmoja, että ei tulla jaksamaan huipulle asti mutta portaat olivat lopulta juuri sopivan jyrkät eikä kiipeäminen ottanut niin voimille. Ja olivathan ne huipun näkymät pienen hikoilun arvoisia! :--)


4) PARAS HENGAILUPAIKKA: PARCO STATALE

Parco Statale eli kaupunginpuisto on avoinna joka päivä auringonlaskuun asti. Käytiin täällä muutamana päivänä, sillä puisto sijaitsee melko keskeisellä paikalla ja sieltä avautuu mahtavat näköalat alas rannikolle sekä tietenkin Etna-tulivuorelle.


5) PARAS NÄHTÄVYYS: TEATRO ANTICO DI TAORMINA

Taorminan kuuluisin nähtävyys on tämä antiikin ajan teatteri, joka vakuuttaa koollaan. Teatteri sijaitsee hyvin lähellä keskustaa ja se on ehdottomasti käynnin arvoinen. Historian lisäksi paikka tarjoaa laajat näkymät merelle ja naapurikyliin.


6) PARAS "LEIPOMO": PASTICCERIA GELATERIA D'AMORE

Ihan meidän hotellin lähellä sijaitsi D'Amore -niminen leipomo, jonka tiskiltä löytyi toinen toistaan paremman näköisiä herkkuja. Itse iskin silmäni näihin minikokoisiin jäätelötuutteihin, jotka oli kuorrutettu valkosuklaalla. Nam!

perjantai 17. marraskuuta 2017

(4 + 3) NETFLIX SARJAT

Moikka!

Marraskuussa on täysin hyväksyttävää vältellä kaikin keinoin ulos menemistä ja linnoittautua sisälle. Tämä tietysti mieluiten pehmeän viltin, kuuman juoman, suklaan ja Netflixin kanssa ♥︎. Ja juurikin tällainen suunnitelma mulla on täksi viikonlopuksi! Mulla on onneksi vielä katsottavaa jäljellä omalla listallani mutta jos siellä sattuu olemaan joku vailla jotain katsottavaa täksi viikonlopuksi niin Don't worry! – tässä tulee nimittäin kuusi ehdottomasti katsomisen arvoista sarjaa.


STRANGER THING

Jos et ole kuullut kyseisestä sarjasta niin en tiedä missä kaninkolossa oikein asustat! Mä alotin katsomaan sarjan pilottijakso joskus reilu vuosi sitten (?) mutta se ei silloin vaan yhtään napannut ja jätinkin sarjan sikseen. Tämän jälkeen moni suositteli sarjaa ja sanoikin, että homma alkaa rullata kunnolla vasta parin jakson jälkeen. Onneksi annoin sarjalle vielä toisen mahdollisuuden, sillä olihan se juuri niin kova kuin puhutaan! Ja syksyllä ilmestynyt toinen kausi oli mun mielestä jopa parempi kuin ensimmäinen.


DAREDEVIL

Netflix Originals -sarjoista löytyy parikin Marvelin sankareihin perustuvaa sarjaa. Mä taidan olla katsonut näistä itseasiassa kaikki... :---) Suosikkini on ehdottomasti Daredevil, joka kertoo lapsena sokeutuneesta Matt Murdockista, joka toimii päivisin asianajajana mutta puolustaa kaupunkiaan öisin Daredevilin asussa.

// Psst! Uusimpana Marvelin sankarina nähdään The Punisher.


SHOOTER

Saman nimiseen elokuvaan perustuva Shooter-sarja seuraa ex-tarkka-ampujaa (Bob Lee Swagger), jota pyydetään estämään presidentin salamurha. Hänet kuitenkin petetään ja syytetään salamurhasta. Alkaa taistelu aikaa vastaan, kun Bob Lee pakenee viranomaisia ja yrittää todistaa salajuonen lavastuksen takana.


THE O.C.

Ehkä mun nuoruuden suosikkisarja O.C. löytyy myös Netflixin valikoimasta. Jos joku teistä ei ole sattunut sarjaa näkemään niin nyt olisi korkea aika. Sarjassa seurataan Orange Countyyn muuttavaa ongelmanuorta Ryania ja muita alueen nuoria.


LUCIFER

Mun tämän hetkinen suosikki ei ole varmaan tuttu kovin monelle? Kyseessä on "rikossarja", jonka päähenkilönä seurataan itse paholaista, Lucifer Morningstaria, joka on kyllästynyt helvetin johtamiseen ja perustanut oman klubin Los Angelesiin. Hän päätyy ratkaisemaan rikoksia yhdessä Chloe Decker nimisen etsivän kanssa.


RIVERDALE

River dale on päässyt esimerkiksi mun kuukauden suosikkeihin mutta haluan mainita sarjan vielä uudemman kerran. Tällä hetkellä menossa on sarjan toinen kausi ja ainakin mä pidän kovasti peukkuja myös kolmannen kauden puolesta! Sarja sijoittuu Riverdale nimiseen pikkukaupunkiin, jossa paljastuu murha ensimmäisellä kaudella. Kaupungin nuoret ovat päättäneet selvittää, kuka murhaaja on. Samalla pienen kaupungin haudatut salaisuudet nousevat esiin. Samojen tapahtumien jälkipyykkiä selvitetään myös uudella kaudella.


PRISON BREAK

Toinen sarja täynnä nostalgiaa! Muistan kuinka aikanaan katsoin Pakoa salaa äidiltä. Ensimmäisellä kaudella Michael hankkiutuu vankilaan aikomuksenaan auttaa kuolemantuomiota istuva veljensä Lincoln pakoon. Tänä vuonna sarja sai yllättäen jatkoa uuden kauden merkeissä, kun paljastui, ettei Michael ollutkaan kuollut. ♥︎ Taisin katsoa uuden kauden kokonaan parissa päivässä, jonka jälkeen innostuin katsomaan myös sarjan aiemmat  kaudet.

// Onko sulla hyviä vinkkejä Netflixiin?