tiistai 31. lokakuuta 2017

KIKO BEAUTY HAUL

Long time no see! – Tai no olinhan aikaistanut teille pari postausta loman ajalle mutta tänään viimein sain blogin auki ensimmäistä kertaa 1,5 viikkoon. Tuo taitaa muuten olla pisimpiä aikoja, kun en ole blogia aktiivisesti päivitellyt. Pieni tauko ja lomailu teki kyllä hyvää ja nyt on ihanaa taas jatkaa blogin parissa touhuamista aivan uudella energialla. :--)

Blogiin on tietysti tulossa iso määrä lomakuvia, sillä tällä kertaa niitä tuli otettua ihan tosissaan! Kuvien kokonaissaldo näytti loman jälkeen hieman yli 800 räpsyä, joiden läpikäymiseen menee jonkin aikaa, sillä tällä viikolla päälle puskee myös muutaman koulutehtävän deadline... Katsotaan siis missä vaiheessa ehdin aloittaa lomapostaukset!


Lomasta puheen ollen tämän päivän postauksessa ajattelin esitellä mun lomalla paikallisesti KIKO:sta mukaan nappaamani tuotteet. KIKO on italialainen kosmetiikkamerkki, jonka tuotteet olen todennut todella hyviksi hinta-laatusuhteeltaan. Varsinkin merkin huulipunat ja kynsilakat ovat yllättävän kestäviä!

Ihan ensimmäiseksi ostinkin loman ajalle uuden Smart-kynsilakan, jonka sävy (159) on kultaisen vihreä (vaikea kuvailla!). Samalla otin testiin noita kynsilakanpoistolappuja, joiden toimivuutta hieman epäilin. Vanha lakka lähti kuitenkin kynsistä yllättävän helposti, varsinkin sitä ajatellen, että kyseiset laput eivät sisällä ollenkaan asetonia! Tästä johtuen näiden hajukaan ei ole häiritsevän vahva.

Pikkujouluja sekä Uutta vuotta silmällä pitäen päätin hankkia testiin myös tämän Glitter Top Coat Mascara -ripsivärin, joka nimensä mukaan sisältää hopeaa glitteriä. Tätä levitetään normaalin ripsivärin päälle ja mielestäni sopii erityisen hyvin osaksi juhlameikkiä.


Huulipunia valitsin itselleni kaksi: Smart Lipstick -punan sävyssä 416 (tummanpunainen) sekä Gossamer Emotion Creamy Lipstick -punan sävyssä 124 (kirkas pinkki). Jälkimmäistä sävyä mietin aika kauan, sillä sen väri on todella erilainen kuin mihin olen tavallisesti tottunut. Tämä on kuitenkin päässyt huulille jo useana päivänä ja olen niin tyytyväinen, että päätin ottaa tämän.

Molemmat punat kestävät huulilla yllättävän pitkään eikä punaa tarvitse lisätä paljoa ruokailun jälkeen. Huulipuna myös levittyy hyvin eikä tunnut tahmaiselta tai kuivata huulia.


Viimeisenä ostin testiin kaksi merkin kosteuttavaa Zoomania-kasvonaamiota. Näistä voisin ehkä kirjoittaa enemmän, kunhan ensin olen päässyt naamioita testaamaan!

2 kommenttia:

Pidäthän kommenttisi asiallisina. ♥