sunnuntai 7. toukokuuta 2017

NAINEN JUNASSA (2015)

Moi!

Kun kiinnostava kirja tulee vastaan kirpputorilla 1€ -hintalapun kera, et voi kuin hymyillä, napata kirjan hyllyltä ja avata kirjan samana iltana. Juurikin näin kävi tämän Nainen junassa -pokkarin kanssa. En tiedä mainitsinko koskaan mutta kävin katsomassa leffan viime vuonna ja pidin siitä paljon. Siksi tiesinkin jo, mitä odottaa kirjalta.


MISTÄ ON KYSE?

Harvemmin tartun kirjaan vasta elokuvan katsomisen jälkeen, sillä en millään halua pilata kirjan loppuratkaisua. En kuitenkaan voinut vastustaa kirjan ostamista, olihan elokuva niin jännittävä. Lisäksi olen kuullut paljon hyvää Paula Hawkinsin tavasta kirjoittaa. Päätin siis lukea kirjan, vaikka tiesinkin juonen ennalta. Yllättävää kyllä, tämä haitannut lukuelämystä, sillä tietenkin kirjasta on jouduttu "leikkaamaan" paljon pois elokuvaa tehtäessä...

Kirjan päähenkilö on Rachel, jonka elämässä mikään ei tunnu olevan hyvin. Hänen miehellänsä on uusi nainen ja Rachel onkin päätynyt juomaan reippaasti. Kulkiessaan päivittäin junalla kaupunkiin hän alkaa seurata tiiviisti radan varrella asuvaa pariskuntaa ja kehittää heistä jopa pakkomielteen. Eräänä yönä Rachel näkee jotain, joka muuttaa hänen elämänsä. Kun pariskunnan nainen katoaa jäljettömiin, kertoo Rachel epäilyksistään poliisille mutta ei ollenkaan aavista mihin joutui mukaan.

MITÄ PIDIN KIRJASTA?

Vaikka tiesinkin kirjan juonen etukäteen, oli lukukokemus vaikuttava. Kirjan henkilöhahmot (varsinkin Rachel) oli luotu todella hyvin. Henkilöt tuntuivat aidoilta ja Rachelin taistelu sai kyyneleen silmään.  Erittäin hyvän trilleristä teki yllättävä loppuratkaisu, jota ei oikeasti voi arvata ennalta ellei ole sattunut näkemään elokuvaa. Trillerit eivät normaalisti kuulu lukulistalleni mutta tämän jälkeen saatan tehdä poikkeuksen – hyvät juonenkäänteet ovat yllättävän koukuttavia!


// Ootteko lukeneet kirjan tai nähneet kyseisen elokuvan?

2 kommenttia:

  1. Mä kävin myös katsomassa ton leffan ja tykkäsin kovasti. Se loppuratkaisu yllätti kyllä ihan totaalisesti! :D Mua kiinnostaisi myös lukea toi kirja, koska leffa oli niin mielenkiintoinen. :)

    http://therewillbesunshine-emilia.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään paljon just leffoista, joiden juonta ei oikeesti osaa arvata ennalta! ;--)

      Poista

Pidäthän kommenttisi asiallisina. ♥