lauantai 22. huhtikuuta 2017

DIY: FARKKUTAKIN TUUNAUS

Muistatteko, kun kyselin jonkin aikaa sitten vinkkejä täydellisen farkkutakin löytämiseen? Muutamat kivat ehdokkaat löytyi erinäisistä verkkokaupoista mutta jätin tilauksen vielä tekemättä – sillä kirpputorilla vastaan tuli ihan kivan mallinen yksilö vain 2 eurolla ja ajattelin kokeilla ensin sen tuunaamista! :--) Mielessä oli siis jonkinlainen lopputulos värin vaalentamisesta kloriitilla ja "kulutuksen" lisäämisellä...

Nyt pääsette kurkistamaan tähän projektiin lähemmin ja samalla näette lopputuloksen!

BEFORE (tässä siis lähtötilanne!)

Aloitin tekemällä takkiin muutaman kulutuksen ja leikkaamalla alareunaa saadakseni aikaan hapsutusta. Tämä oli aika helppoa ja vaati avuksi vain sakset ja pinsetit. Idea on siis että leikkaat kankaaseen alekkain kaksi vaakasuoraa viiltoa ja poistat niiden väliin jäävät kankaan säikeet pinseteillä. (Toivottavasti mun termit on ees lähellä oikeita?) Tähän löytyy varmasti hyviä ohjeita verkosta etsimällä!

Seuraavaksi siirryin kankaan valkaisemiseen kloriitilla. Onneksi ulkona tarkeni ihan hyvin ja sain tehtyä tämän parvekkeella. Annoin takin liota kloriitti/vesiseoksessa noin    tunnin ajan ja kävin katsomassa prosessin edistymistä aina välillä. Kun olin tyytyväinen tulokseen, heitin takin pesukoneeseen pikaohjelmalla.

PIENI MUISTILISTA VALKAISUUN:

1) Tee valkaisu mielellään ulkona tai hyvin ilmastoidussa tilassa.
2) Käytä suojakäsineitä ja "huonompaa" paitaa.
3) Käytä mahdollisimman laajaa astiaa, jotta vaate ei ole rytyssä.
4) Vaalennuksen teho riippuu ajasta ja siitä paljonko vettä valkaisussa käytät.
5) Prosessi saattaa vaikuttaa hieman vaatteen kokoon.

AFTER

Tässä vielä kuva valmiista farkkutakista! Mielestäni tämän tuunaaminen onnistui yllättävän hyvin! En ole koskaan aikaisemmin käyttänyt kloriittia, saati valkaissut mitään, joten olen todella tyytyväinen siihen, kuinka tasainen väristä tuli. Olin ensin ajatellut vaalentaa takin vielä vaaleammaksi mutta onneksi otin takin pois juuri silloin kun otin. Tämä sininen on juuri oikea – hieman tummempi kuin fakkuni, joten ne sopivat kivasti yhteen!

// MITÄS MIELTÄ — YAY or NAY?

2 kommenttia:

  1. Todellakin yay! Tosi kivan näköinen eikä uskois että tää on peräisin kirppikseltä :) Onko tää muuten minkä merkin alun perin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tän merkistä en osaa sanoa mutta yllätyin kun huomasin, että tää on valmistettu Suomessa!! :)

      Poista

Pidäthän kommenttisi asiallisina. ♥