keskiviikko 31. elokuuta 2016

NUTELLA-KEKSIT


Moi kaikki!
Syyskuu on ihan just täällä, mikä tarkoittaa, että on aika jättää kesäiset ruoat taakse ja siirtyä syksyisempiin ruokiin. Tervetuloa sosekeitot, laatikot, kiusaukset, omenat sekä kuumat juomat! Ensimmäisenä maistiaisena syksyn pimeneviin iltoihin sopivista herkuista jaan teille tämän syntisen hyvän reseptin herkullisiin Nutella-kekseihin, joista vinkkasin teille jo sekä snäpin että instagramin puolella. :--)

Näihin liittyy sitten pieni varoitus: koko pellillinen voi kadota salakavalan nopeasti!


NUTELLA-KEKSIT (25-30 kpl)

150g voita
2 dl Nutellaa
2 dl sokeria
2 kananmunaa
5 dl jauhoja
100g M&M-karkkeja

TEE NÄIN:

Vaahdota pehmeä voi, Nutella sekä sokeri. Lisää kananmunat yksitellen hyvin vatkaten. Kääntele sekaan jauhot huolellisesti. Muotoile taikinasta lihapullan kokoisia palloja ja painele ne tasaisiksi leivinpaperin päälle. Muista leviämisvara! Paina karkit keksien pintaan ja paista 10-12 minuuttia 200 asteisen uunin keskitasolla.

tiistai 30. elokuuta 2016

Miten helpottaa lemmikin muuttoa?

Heissan!
Yritän kirjoittaa tätä postausta samalla, kun pojat juoksevat ympäri olohuonetta. (Kunhan eivät vaan pudota mitään!) Boo ja Vikke saapuivat tänne siis eilen aamulla ja nyt pojat ovat jo kotiutuneet. Eilinen päivä meni vielä uutta ympäristöä tutkiessa ja suurimmaksi osaksi mun vaatteiden joukossa lymyillessä. Tänään on kuitenkin ihan eri tuulet! Kotiin tullessani huomasin keittiön verhojen olevan vinossa - olihan joku ehtinyt roikkua sielläkin.

Voisin siis sanoa, että meidän muutto sujui hyvin, oikeastaan paljon paremmin kuin ikinä osasin kuvitellakaan. Siksi ajattelinkin jakaa teille muutaman vinkin, joiden avulla voit auttaa lemmikkiäsi sopeutumaan uuteen kotiin. :--)

+ Jos mitenkään mahdollista älä jätä lemmikkiä yksin ensimmäisenä päivänä

+ Ota mukaan tuttuja esineitä, jotka tuoksuvat "kodilta" ja joissa on lemmikin oma haju

+ Puhu rauhallisella äänellä ja anna lemmikin tutkia rauhassa paikkoja, älä hoputa!

+ Tarjoa lemmikille ruokaa ja istu tarpeen mukaan vieressä osoittamassa ettei mitään hätää ole

+ Ota mukaan myös leluja, joilla voit kääntää lemmikin huomion pois uudesta ympäristöstä


+ Järjestä kissoille paikkoja korkealta, josta ne voivat tarkkailla ympäristöä

+ Minimoi vaaranpaikat (esimerkiksi keittiön kaapin + seinän väli, veitset yms.) kun lemmikki jää yksin kotiin

+ Pidä helposti rikki menevät tavarat lemmikin ulottumattomissa

+ Jätä itseltäsi tuoksuva vaate esim. sängylle

sunnuntai 28. elokuuta 2016

MITEN MENI OMASTA MIELESTÄ?

Moikka ihanat!
Koulu pyörähtää huomenna kunnolla käyntiin ja torstaina vaihtuu myös kuukausi. Täytyy siis hyväksyä se fakta, että kesä on nyt todella ohitse. Tietty syksy tuo mukanaan omat juttunsa - ei se elämä tähän lopu, vaikka haikealta tuntuukin! Varmaan monella teistä oli paljon suunnitelmia kesäksi ja niin oli mullakin. Kokosin toukokuun puolella Summer '16 Bucket List:in, jota ajattelin nyt kesän loputtua käydä vielä lyhyesti läpi. Eli mitä kaikkea tuli tehtyä tänä kesänä ja mitkä jutut jäävät odottamaan seuraavaa? :--)


X Tee päiväreissu Tallinnaan kaverin kanssa. Vietä päivä valokuvaten, shoppailen ja hyvästä ruoasta nauttien.
Tallinnassa tuli pyörähdettyä heinäkuun viimeisenä viikonloppuna, tosin ei kaverin kanssa, sillä Anrilla murtui nilkka eikä hän sitten päässytkään mukaan. Ehkä tämän kuitenkin hyväksytään?

X Vietä paljon aikaa mökillä - kalasta, ui, opettele viimeinkin soutamaan, grillaa hyvää ruokaa, ota aurinkoa!
Ei onnitunut vaan vierailut jäivät tasan kahteen kertaan, sillä koko ajan satoi.

X Pidä yksi täysin someton päivä - ei siis kännykkää, konetta tai televisiota.
Check! Alkukesän sairaalajakso pakotti muutamaan päivään ilman kännykkää ja tietokonetta. Eikä sieltä televisiostakaan mitään katsottavaa tullut...

X Maista ainakin kymmentä eri makuista jäätelöä!
Tämäkin onnistui, vaikka sadekelit eivät kovin jäätelönsyöntiä tukeneet!

X Käy ainakin yksillä festareilla ja yhdellä muulla keikalla.
Suomipop festivaalit sekä Weekend - mahtavia viikonloppuja molemmat ♥︎

X Lähde uimaan keskellä yötä (mieluiten kaverin kanssa).
Oikeasti en uinut tänä vuonna kertaakaan täällä Suomessa (MITÄ??) Tämä on ehdottomasti korjattava ensi kesänä!

X Vieraile jossain uudessa kaupungissa ja käyttäydy kuin turisti. Tutustu paikallisiin nähtävyyksiin ja muista ottaa paljon kuvia.
Lasketaanko parin tunnin kiertely Porvoon keskustassa? Syötiin, istuttiin kahvilassa ja tutkittiin Vanhan Porvoon liikkeitä ja nautittiin auringosta. Todella hurmaava paikka!


X Poimi reilusti mansikoita, vadelmia ja mustikoita talvea varten. Muista syödä osa heti tuoreena!
Mansikat ja mustikat jäivät tänä kesänä poimimatta mutta vadelmia löytyy reilusti. Eli ehkä 1/3 tehtävästä suoritettu? :--D

X Käy ainakin kerran kesäteatterissa äidin kanssa.
Onnistui! Käytiin katsomassa Ja jumala loi naiset, joka oli ihan jees.

X Liiku mahdollisimman säännöllisesti ja monipuolisesti - varsinkin ulkona auringossa.
Tämä taisi sitten unohtua kokonaan... Syytän siitä suurelta osin niitä sateisia päiviä. Uudet lenkkikengät löytyivät alennuksista, eiköhän niitä ehdi käyttämään tässä syksylläkin?

X Vietä hauska päivä huvipuistossa.
Yksi tiistai kulutettiin ystävän kanssa Särkänniemessä ja kivaa oli.

X Hanki kunnon rusketus mutta muista käyttää aurinkorasvaa!! Palanut iho ei tunnu eikä näytä yhtään kivalta...
Tämä ei olisi onnistunut ilman Santorinin lomaa, jonka jäljiltä iholle jäi pieni rusketus. Jalat meinasivat palaa viimeisenä päivänä mutta taisin juuri ja juuri välttyä siltä.

X Tapaa (kaukana asuvia) ystäviä ja viettäkää yhdessä mahtava päivä. Myöhemmin voitte muistella tätä kesää hymy huulilla.
Yksi kavereista tuntui olevan töissä koko ajan mutta parin muun kanssa ehdittiin nähdä - siis check tämänkin kohta.

X Valmistaudu kunnolla pääsykokeisiin, tee parhaasi ja toivo opiskelupaikkaa syksyksi.
Valmistautumisesta en osaa sanoa mutta parhaani kokeissa tein ja tulihan se opiskelupaikka sieltä. Nyt mut löytää siis Kouvolasta seuraavien vuosien ajan. :--)

KESÄN 2016 AAKKOSET

Asuntomessut - Käväistiin tutustumassa Seinäjoen asuntomessuihin, josta sain paljon inspiraatiota omaa asuntoa varten!
Barcelona - Ihastuin x 100 kyseiseen kaupunkiin ♥︎
Cheek - Suomipop festarit oli eka kerta kun näin Cheekin livenä ja olihan tyypillä kova meno.
Dimimy - Supersuositun kirjasarjan viimeinen osa ilmestyi elokuussa
Eläimet - Kesän loppupuolella on aika paljon menossa ja kissoja tuli tietenkin kova ikävä.
Festarit - Kesän festarit oli ihan huippuja ja odotan innoissani ensi kesän keikkoja.
Gelaaati di Marco - Barcelona paras jäätelöpaikka, josta sai taivaallisen hyvää italialaista jäätelöä!

Helsinki - Kesän aikana ehdin pyörähtää Helsingissä kahtena viikonloppuna ja ai että, kun tuli kova ikävä kyseistä kaupunkia...
Ilta-aurinko - Usein koko päivän sadettua kaatamalla oli juuri ilta ihanan lämmin ja aurinkoinen
Jäätelö - Tänä kesänä söin varmaan eniten jäätelöä ikinä! :--)
Kouvola - Mun uusi kotikaupunki seuraavien neljän vuoden ajan.
Laivamatka Tallinnaan - Ja Tallinnan reissu kokonaisuudessaan - tämä on otettava pian uudestaan.

Muuttaminen - Elokuussa siirrettiin mun tavarat uuteen asuntoon, mikä oli aika jännää.
Nuha ja yskä - Kaksi viikkoa ehdin olla myös flunssassa, ei yhtään kiva, varsinkaan kun ulkona oli juuri silloin ne ainoat hyvät kelit...
Opiskelupaikka - Parhaat uutiset tänä kesänä koskivat tietenkin syksyn jatko-opiskelupaikkaa.
iPhone - Hankin kesän aikana uuden puhelin, jolla on kelvannut ottaa kuvia ja snäpätä kavereille
Reino Nordin - Tämän kesän festari-ihastus! ♥︎♥︎

Santorini - Onneksi oltiin ostettu lomamatka, kun säät eivät hellineet täällä kotona.
Tampere - Todella mukava ja kaunis kaupunki kesäisin.
Uiminen - Jäi tänä kesänä kokonaan välistä kylmän sään takia. Tulihan sitä vähän pulikoitua Välimeressä ja uima-altaalla tosin...
Varhaisperunat - Jokakesäinen herkku, jota odotetaan kieli pitkällä!

Weekend Festival - Ehdottomasti yksi koko kesän kohokohdista (koska Hardwell ja hyvä ruoka!)
Youtube-videot - Sateisten päivien puuha #1 :--) Uutena tuttavuutena Mansikkka ♥︎
Äiti - Vietin kesän kotona, joten äitiä tulee varmasti kova ikävä...
Öiset keskustelut - Kun aamulla ei tarvitse nousta töihin tai kouluun kuluu yö helposti syvällisistä asioista jutellen - nää on ihan parhaita hetkiä!

perjantai 26. elokuuta 2016

SANTORINI PHOTODIARY 2


Moikka!
Jatketaan vielä toisella satsilla lomakuvia Santorinilta - eihän kukaan ole vielä kyllästynyt? :--D Näiden kuvien lisäksi luvassa saattaa olla hyvin pientä esittelyä lomalla tehdyistä ostoksista, kunhan saan ne ensin kuvattua. Olen suuntaamassa kotiin viikonlopuksi noutamaan puuttuvia tavaroita sekä kissoja. Ihanaa saada pojat tänne seuraksi. Istuskelen parhaillaan keskustan Coffee Housessa pirtelöä hörppien. Kohta suljen koneen ja lähden ostamaan jotain evästä bussiin.

Palataan taas ensitilassa - oikein mukavaa viikonloppua kaikille!


Meidän ehdoton suosikki koko saaren ravintoloista on Elia Eatery, joka sattuu olemaan osa Bellonias Villas -hotellia, jossa ollaan asuttu edellisillä kerroilla. Paikan ruoka on todella hyvää ei kuitenkaan hinnalla pilattua. Mun eteen tuotiin viikon aika kolmesti!! tämä ihana pasta-annos, jonka tähti on karamelisoidut tomaatit. ♥︎ Toinen vahvan suosituksen saava paikka on Atmosphere -niminen loungeravintola, josta on upeat maisemat merelle.


Tiistain Firan kiertelystä innostuneena huristeltiin heti keskiviikkona saaren kärkeen Oian kaupunkiin, joka on tunnettu ikonisista maisemistaan. Suurin osa Santorinin kuvista ovatkin peräisin täältä. Enkä kyllä yhtään ihmettele - joka suunnassa tuntuu olevan jotain kuvattavan arvoista ja päädyinkiin huokailemaan useaan otteeseen maisemien upeuden takia.


Tietysti kun Oiassa oltiin niin kameraan kertyi kymmeniä samanlaisia kuvia: sinisiä kirkkojen kupoleita vaaleiden talojen keskellä, kirkkaan sinistä vettä, kukkivia puita... Tuo on kyllä valokuvaajan unelmapaikka! Tuo keskimmäinen kuva on yksi mun ehdottomista lemppareista.


Torstai ja perjantaiaamu kuluivat altaalla auringossa maatessa, tuliaisia ostaessa sekä viimeisistä lomapäivistä täysillä nauttien. Tulihan siinä perjantain viimeisinä hetkinä lopulta poltettua ne jalat, vaikka koko viikko selvittiin ilman auringon polttamaa ihoa. Onneksi vahinko ei ollut paha.

torstai 25. elokuuta 2016

SANTORINI PHOTODIARY 1

Kalimera! Hyvää päivää!

Innostuin eilen käymään suurimman osan Santorinin loman kuvista läpi enkä malttanut naputella samalla ensimmäistä osaa loman postauksesta! :--) Osa syynä oli sekin, että sain eilen vihdoin sähköt päälle tänne Kouvolaan - eli nyt löytyy virtaa kannettavaankin. Näitä kuvia katsoessa tulee hieman haikea olo - seuraavasta matkasta kun ei ole vielä mitään tietoa...
Meidän hotellista mulla ei ole kuin hyvää sanottavaa: Santellini sijaitsee Kamarin keskustassa lähellä rantakatua. Bussipysäkille on noin 100m matka! Hotellin huone oli todella siisti ja tilava sekä aamiainen ihan perustavaraa. Hotellin johtaja (nainen) oli joka aamu tervehtimässä kaikki aamupalalla ja oli muutenkin todella huolehtivainen. Aamupalalta löytyi useita erimakuisia hilloja, jotka rouva oli itse valmistanut ja olihan yhtenä aamuna tarjolla myös kaktuksen hedelmiä perheen omasta puutarhasta!
Hotellin sisäpihalta löytyi reilun kokoinen uima-allas sekä aurinkotuoleja, jotka olivat vieraiden vapaassa käytössä. Kertaakaan viikon aikana ei jääty ilman paikkoja! Hotelli on perinteiseen tapaan valkoista kiveä ja yksityiskohdat (ikkunat, kaiteet, parvekkeet) on maalattu kauniilla turkoosilla. Vaikka altaan näkymät eivät suuntautuneet tällä kertaa merelle niin kyllä noita rakennuksia mielellään katsoi (ja kuvasi!).
Viikon aikana syötiin useaan kertaan rantakadun kivoissa ravintoloissa ja yksi mun suosikkiannos oli tällainen kanasouvlaki - eli kanavartaat. Mukana oli usein myös herkullista pita-leipää sekä tsatsikia!
Kolmantena päivänä (tiistaina) pyörähdettiin saaren pääkaupungissa Firassa syömässä ja katsomassa auringonlaskua. Tervehdittiin myös vanhan sataman aaseja, jotka kuljettavat turisteja portaat alas satamaan. Tällä kertaa ei tosin hypätty kyytiin vaan pysyttiin ylhäällä kaupungissa.
//Jos teillä on mitään kysyttävää Santorinista niin vastaan mielelläni!

keskiviikko 24. elokuuta 2016

TÄÄLLÄ OLLAAN

... Nimittäin Kouvolassa!

Kuinka paljon asioita onkaan mahtunut kolmeen ensimmäiseen koulupäivään? Tekisi mieli kirjoittaa kaikki tänne mutta siihen taidetaan tarvita ihan oma postauksensa. Muutto sujui ihan ongelmitta ja suurin osa tavaroista on jo paikoillaan. Parin päivän aikana on tullut useampikin tilanne, kun olen huomannut tarvitsevani jotain tavaraa, joka onkin kotona. Onneksi suuntaan kotiin jo perjantaina hakemaan Viken ja Boon tänne! Samalla voin napata mukaan puuttuvia tavaroita.

Santorinin kuviakin on luvassa myöhemmin, kunhan saan käytyä kuvat läpi. :--) Tultiin Suomeen siis viime lauantaina yöllä ja sunnuntaina ajettiin Ikean kautta tänne Kouvolaan. Mukaan lähtivät nuo maanantaina kasatut Kallax-hyllyt, jalka- ja työpöytälamppu sekä sekalaista pikkutavaraa. Enää kun saadaan kotoa tänne se vuodesohva ja vaaterekki niin paikka tuntuu varmasti kotoisammalta.

Opiskelut starttaavat kunnolla ensi viikolla, joten olen varma, että blogin lähiaikoina totuttu postaustahti tulee hiljentymään. Pyrin kuitenkin kirjoittamaan aina kun aikaa, asiaa ja voimia riittää! Nyt lähden syömään päivältä jääneitä tortilloita - ne eivät tänään tänne blogiin asti kuitenkaan päätyneet.
// Ensi keskiviikkona jatketaan taas perinteisen resepti-postauksen merkeissä!

lauantai 20. elokuuta 2016

6+1 RANDOM FACTS

Moikka ihanat ♥︎
Tänään tiedossa olisi viimeinen loman ajalle ajoitetuista postauksista. Illalla nimittäin lentokoneen nokka suuntaa takaisin Suomeen ja sitten onkin luvassa kaikki mahtavat lomapostaukset! :--) Ainakin mä olen innoissani, toivottavasti te myös? Tämän tekstin aiheena on satunnaiset faktat musta - tykkään lukea näitä muiden blogeista, sillä tällaiset pienet jutut paljastavat aina jotain uutta blogin kirjoittajasta. Näitä faktoja pohtiessani huomasin, kuinka vaikeaa näitä olikaan keksiä! Pieniä juttuja huomaa paljon helpommin ystävissä ja läheisissä kuin ihan itsessään.

1. Rakastan niitä salaattijuustokuutioita, jotka on mausteöljyssä. Pystyisin helposti vetämään koko purkin niitä päivässä.

2. Pari päivää poissa kissojen luota tekee mut hulluksi ja löydän itseni halailemasta pehmoleluja tai tyynyjä. On ihan kamalaa, kun läheltä ei löydy kissaa jota pääsisi silittämään ja rapsuttamaan!

3. En juo ollenkaan alkoholia. Kyseessä ei ole mikään erityinen päätös, en vaan yhtään tykkää alkoholin mausta. Tämä on hyvä juttu sekä terveyden että lompakon kannalta! :--D
4. Käytän villasukkia vuoden ympäri - ne on oikeasti the comfiest socks ever! Tän takia omistan melkein kymmenet villasukat, joista yli puolet on jo jouduttu paikkaamaan...

5. Muistatteko, kun talvella palellutin jalkani? Niihin jäi sellainen jännä vaiva, että aina matalapaineella jalkojani kolottaa ihan kamalasti. Toisaalta raivostuttavaa mutta ainakin tiedän, jos seuraavana päivänä sataa...
Kuvat: WeHeartIt
6. Olen haaveillut jo kauan matkustamiseen liittyvän tatuoinnin ottamisesta. Minulla on vaan hyvin heikko kipukynnys, joten ainakaan ihan helposti mua ei tatuoijan tuolissa nähdä. Mutta hei, katsokaa nyt noita kuvia - niin kivan näköisiä ideoita!

+1.  Tiskaaminen on mun mielestä oikeasti jopa rentouttavaa puuhaa. Laitan kännykästä päälle hyvän soittolistan ja äänen täysille ja jammailen samalla kun hinkkaan lautasia puhtaaksi.