torstai 14. heinäkuuta 2016

KAIKKI VIIMEISET SANAT (2005)


Moikka ja kivaa torstaita ♥︎

Tekisi mieli kirjoittaa pidempääkin tekstiä tästä Suomen kesästä, varsinkin tuon sään puolesta. Ainakin täällä meillä Keski-Suomessa on ropissut jokaikinen päivä ja ihan ilman liioittelua. En kuitenkaan takerru siihen, sillä nämä sadepäivät on tarjonneet mulle aikaa paneutua sekä sen vuokra-asunnon etsimiseen (mikä ei suju kovin hyvin!) kuin myös kirjojen lukemiseen. Viimeisen kahden viikon aikana olen lukenut tämän John Greenin Kaikki viimeiset sanat ja Jojo Moyesin Kerro minulle jotain hyvää -kirjat. Jälkimmäisestä ajatuksia sitten tuonnempana. :--)


MISTÄ ON KYSE?  

Olen lukenut aiemmin John Greenin Tähtiin kirjoitettu virhe ja Paper Towns (suom. Arvoitus nimeltä Margo) -kirjat, joten tartuin tähän kirjaan melko korkein odotuksin. Kaikki viimeiset sanat on Greenin esikoisromaani ja kertoo sisäoppilaitokseen lähtevästä Milesta, jonka pakkomielle on henkilöiden viimeiset sanat. Koulussa Miles ystävystyy huonetoverinsa Chipin kanssa, vaikka pojat ovatkin täysin erilaisia luonteiltaan. Koulua käy myös salaperäinen tyttö nimeltä Alaska, johon kokematon poika rakastuu täysin. Jotain traagista kuitenkin tapahtuu ja Miles jää selvittämään asiaa ystäviensä kanssa.


MITÄ PIDIN KIRJASTA? 

Mielestäni Miles vaikutti aluksi hyvinkin kiinnostavalta päähenkilöltä kunnes Alaska astui kuvioihin. Tuntuu, että Green käytti suuren osan ajastaa luodakseen Alaskasta kiinnostavaa ja salaperäistä hahmoa ja tavallaan unohti Milesin. On melkein ärsyttävää huomata, kuinka Milesin ajatukset ja teot ryhtyvät pyörimään kokonaan Alaskan ympärillä. (Tosin ehkä näin käy, kun rakastuu?) Chip eli Kenraali oli ehdottomasti lempihenkilöni koko kirjasta, sillä hänestä selviää tarinan aikana paljon uusia asioita, jotka muuttavat lukijan käsitystä hänestä. Miles taas pysyy melko etäisenä hahmona.

Kirja on jaettu kahteen osaan: ennen ja jälkeen. Vaikka kirjan juoni onkin kekseliäs se on aivan liian ennalta-arvattava, kun lukija osaa odottaa tapahtumaa se ei tunnu niin mullistavalta. Kirjan loppu olisi kuitenkin voinut olla ihan kiinnostava mutta jäi ainakin omasta mielestäni turhan latteaksi. Myöskin Milesin kasvava pakkomielle Alaskasta alkaa todella vaivaamaan - antaisi asian olla jo. Koko tarinan ajan on ollut täysin selvää, ettei näiden kahden "suhteesta" tule mitään. Eniten kirjassa nautin nuorten koulupäivän ja tavallisten ongelmien kuvailusta - se tuntui suurelta osin aidolta ja siihen oli jopa helppo samaistua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pidäthän kommenttisi asiallisina. ♥