keskiviikko 30. joulukuuta 2015

TOMAATTINEN KANAPASTA


Keskiviikko ja vuoden toiseksi viimeinen päivä 

Viime viikonloppu ja alkuviikko on ollut melkoista sähellystä - joten en ehtinyt suunnitella sen ihmeempää reseptiä tälle päivälle. Ensisijaisesti halusin jotain hyvää pastaa - ei sitä kaikkein yksinkertaisinta muttei mitään liian aikaa vievääkään. Selailtuani hetken suunnatonta reseptipinoani päätin kokeilla tomaattista kanapastaa - tällä kertaa ohjeessa alun perin olleet chili ja paprika jäivät pois, sillä niitä ei jääkaapista löytynyt. Muitakin ohjeen osia meni vaihtoon ja määrät lähes kokonaan uusiksi. :--D Siis eipä siitä alkuperäisestä reseptistä paljon jäänyt jäljelle... Mutta kuten useimmissa tapauksissa, välillä vähemmän on enemmän - niin myös tässä. Tätä kelpasi haarukoida Beauty & the Beastia kannettavalta katsoessa. 


TOMAATTI-KANAPASTA (4:lle)

1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
10-15 aurinkokuivattua tomaattia
1 pkt tomaattimurskaa
1 ruukku basilikaa
1 pkt (400g) maustamattomia broilerinfileesuikaleita

+400g spagettia
+ parmesaania

1. Valuta aurinkokuivatut  tomaatit ja hienonna ne veitsellä. Kuori ja hienonna myös sipulit.
2. Kuullota sipuleita öljyssä. Lisää aurinkokuivatut tomaatit ja tomaattimurska. Hauduta kastiketta noin 10 minuuttia.
3. Kastikkeen hautuessa paista pienityt broilerit ja lisää kastikkeeseen hienonnettujen basilikan lehtien kanssa.
4. Tarjoile kastike keitetyn pastan ja parmesaanilastujen kanssa.

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa herkulliselta! Aurinkokuivattu tomaatti on parasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samaa mieltä! Tää toimii varmasti myös esim tofulla :--D

      Poista

Pidäthän kommenttisi asiallisina. ♥