tiistai 13. lokakuuta 2015

SATU KOIVISTO: GASTRONAATTI (2014)


Tilasinpa viime viikolla uuden keittokirjan CDON.COM:in Syksyn Kirja-alesta. :-) Kyseessä on Maku-lehden päätoimittaja Satu Koiviston Gastronaatti-kirja, joka oli saanut hyvät arvostelut mm. Helsingin Sanomissa. Kirjaa oli suositeltu erityisesti opiskelijan ensimmäiseksi keittokirjaksi. Kirjan alkuperäinen hinta olisi ollut 26,95€ mutta alennuksen jälkeen hintaa jäi 15€ ja postikulutkin olivat ilmaiset. Ei mikään paha diili, vai mitä? Gastronaatti sisältää noin 70 reseptiä, jotka on järjestelty raaka-aineiden mukaan. Jokaiseen raaka-aineeseen liittyy lyhyt teksti, jossa Koivisto kertoo muun muassa lapsuuden muistojaan raaka-aineeseen liittyen sekä antaa hyviä vinkkejä. Seuraavilta sivuilta löytyykin muutama käytännöllinen resepti. Resepteissä pääosassa ovat usein kasvikset - ja niistä käytetään mahdollisimman paljon hyväksi. Ohjeissä hyödynnetään esimerkiksi porkkanan naatit ja kuoret sekä kalan ruodot. Mitään ei heitetä hukkaan!


Pienen pieni sneek peak kirjan sivuille! Ensimmäisessä näyte tomaattien esittely/tarinointisivusta, josta löytyy muuten varmaan koko kirjan suosituin ohje - nimittäin uunissa yön yli kuivatut tomaatit! Näitä on kyllä ihan pakko kokeilla! Suuri osa tomaattiosion resepteistä käyttää muuten hyväkseen näitä herkkuja. Tomaattihummus ja -pasta ainakin saivat veden kielelle! ;-) Alemmassa kuvassa esimerkki, kuinka porkkanan naatitkin sopivat ruoanlaittoon. Tässä ne on upotettu mukaan pestoon, kuinka kekseliästä! Ennen meidän kaikki kuoret ja naatit päätyivät lampaiden suihin mutta nykyään ne matkaavat kompostoriin muuttumaan mullaksi...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pidäthän kommenttisi asiallisina. ♥