tiistai 8. syyskuuta 2015

H&M BEAUTY


Heippa kaikki! Eilen ehdin pyörähtää vähän keskustan kaupoissa, vaikka ostoslistalla ei ollutkaan mitään erityistä. Vaatteet jäivät tällä kertaa ostamatta - tosin ihastelin suloisia sadetakkeja BikBokissa. Vielä en sellaista kotiuttanut vaan viidenkympin hintalappu pidensi mietintä aikaa huomattavasti. :-D Toisaalta sadetakki olisi ihan viisas ostos tulevaisuutta varten, sillä Suomen sateesta ei aina selviä pelkällä sateenvarjolla. Pidän peukkuja pysytyssä, että takkeja olisi vielä jäljellä jos sen päätän hankkia! Olin siis lähdössä jo tyhjin käsin kotiin kunnes päätin tarkistaa H&M:n tarjonnan, mikä oli näköjään huono ajatus lompakkoa ajatellen... Kaupan vanha kosmetiikkanurkka oli nimittäin laajennettu H&M:n uuden kosmetiikkalanseerauksen seurauksena ja jäin tietenkin ihastelemaan kaikkia uusia tuotteita. Moni on varmaan jo ehtinyt kuulla H&M:n uusista meikki- ja kosmetiikkatuotteista, joiden hinta- ja laatusuhde on ainakin mun mielestä kohdallaan. :-) Joku ihana huulipuna olisi ollut kiva hankkia mutta päädyin valitsemaan muutaman oikeasti tarvitsemani tuotteen. Mun Bodyshopin kuoorinta-aine on jo ihan lopussa, joten sen tilalle lähti tämä Urban Verve Body Scrub -kuorinta. Hiuksiin olen taas etsinyt jotain pesun jälkeen jätettävää hoitoainetta ja pitkän pohdinnan jälkeen halusin kokeilla tätä Make Waves Curl Cream -tuotetta, joka kosteuttaa hiuksia vähentäen sähköisyyttä ja pörröisyyttä. Tuotteen pitäisi myös korostaa kiharoita, joka sopii ainakin mun luonnonkiharoille! :-) Viimeisenä mukaan lähti vielä huulisivellin - jotta huulipunan levittäminen helpottuisi.

Oletteko jo tutustuneet H&M:n uuteen kauneusosastoon ja sen tuotteisiin? ;-)

2 kommenttia:

  1. Kaveri osti hmltä huulipunan ja oli yllättynyt sen laadusta ;) pitäisi varmaan käydä katsomassa jos siellä olisi jotain mullekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kans kuullut et tuotteet on ihan hyvälaatuisia hintaan nähden :-) Jos uskaltaisin niin ostaisin varmaan jonkun tummemman punan syksyksi... xD

      Poista

Pidäthän kommenttisi asiallisina. ♥