perjantai 1. toukokuuta 2015

5 x SUMMER

Kesää odotellessa ja vaatekauppojen nettikauppoja selaillessani päädyin jälleen Polyvoren ihmeellisen maailmaan, täynnä ihania kesävaatteita. Niistä innostuneena tein teille viisi erilaista asukollaasia viiteen eri tilaisuuteen, joihin voitte kesällä joutua: festarit, ranta, kesätyö, matka ja kesän juhlat. Toivottavasti saatte näistä jonkinlaista inspiraatiota omaan pukeutumiseenne! Olisi mukavaa kuulla, mikä kollaasi miellytti eniten ja oliko jossain jotain vikaa? :)
Festarille - Hapsut ja pitsi toimivat tänäkin vuonna festareille mentäessä! Mukaan kannattaa ehdottomasti napata suuri laukku, jossa kulkee vesipullon lisäksi pitkä neuletakki viilenevää iltaa varten. Päähän kukkaseppele tai auringolta suojaava lierihattu ja meno on taattu. :)

Rannalle - Viime kesän lempiasusteeni oli ehdottomasti H&M:ltä ostamani kaftaani, joka suojasi ihoa mukavasti uima-altaalla istuessa. Ihastuinkin heti Polyvoressa tuohon Victoria's Secretin vaaleansinineen kaftaaniin, jonka ympärille tämä rantalook lopulta rakentui. Lisäksi olen jotenkin ihastunut näihin kokouimapukuihin, joista löytyy toinen toistaan kivempia printtejä ja leikkauksia. Eikä tärkeintä - eli aurinkorasvaa saa unohtaa!
 
Kesätöihin - Meille, joilla on tiedossa työskentelyä (ainakin osan lomaa) kokosin mielestäni täydellisen työasun. Revityt farkut (ei kuitenkaan liikaa!) ja väljä mutta siisti valkoinen sifonkipaita yhdistettynä raikkaaseen huulipunaan ja kultaisiin yksityiskohtiin - mikä voisi mennä vikaan? Jalkaan perustennarit ja klassinen musta laukku kainaloon (jonne mahtuvat vaikka pääsykoekirjat). Vielä hiukset siistille nutturalle tai poninhännälle - niin olet valmis menemään!

Matkalle - Matkustaessa kannattaa ehdottomasti panostaa mukavuuteen! Ja jos matkatavaroiden määrä on rajattu kannattaa valita vaatteita, joita voi yhdistellä helposti keskenään ja jotka eivät rypisty helposti. Ohuet collagehousut ovat ykkösvalintani niin junaan, autoon kuin lentokoneeseenkin. Liian tiukka paita saattaa hiertää ja liimaantua kiinni ihoon. Lentokoneissa on usein viileää, joten ohut huppari on helppo sitoa varmuuden vuoksi vaikka vyötärölle.


Kesän juhliin - ehdottomasti kukkia, oli kyse hameesta, mekosta, kengistä tai asusteista! Kukkakuosia tulee käytettyä niin harvoin talvella, että siitä pitää ottaa kaikki ilo irti näin kesällä. Älä kuitenkaan hullaannu liikaa, yksi tai kaksi kukallista asiaa per asu saa riittää! :) Tai jos kyseessä on kukkapanta niin se voi nyt vielä mennä kolmantena. Muista että liika on aina liikaa.

2 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus taas! ;-) Ja tuo rantalook on niin perfect! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään itsekin siitä todella paljon!! :D

      Poista

Pidäthän kommenttisi asiallisina. ♥