lauantai 11. huhtikuuta 2015

UPDATE 4/15


Hei kaikki!

Pääsiäinen on jo ohi ja mennään hyvällä vauhdilla kohti toukokuuta! Sieltä se vappukin siis tulee - ja ylioppilasjuhlat. Tiedossa ei kuitenkaan ole vielä omat juhlat vaan ensin keräännytään juhlimaan mun veljen lakkiaisia. Olen lupautunut leipomaan suolaisia tarjottavia: voileipäkakkua, lohirullia sekä bruschettoja. Ajattelin kehitellä myös pari hyvää levitevaihtoehtoa, joita voisi pursottaa ruissipsien päälle. Hyvää - ja niin helppoa! :) Olen myös innostunut etsimään erilaisia kesäjuomareseptejä ja teille on luvassa ohjetta mm. jääteestä, sitruunalimonadista sekä jääkahvista. Blogin puolella tiedossa siis kaikenlaista hyvää suuhunpantavaa! Lakkiaiset olivat myös oiva "tekosyy" hankkia uusi kesämekko H&M:ltä! Iskin silmäni todella kauniiseen sini-valkoiseen mekkoon, joka oli ihan pakko tilata myöhemmin samana iltana nettikaupasta. Uskon, että kyseinen mekko tulee näkymään päälläni monta kertaa tänä kesänä, kunhan vain kelit sen sallivat. ;) Koitan saada kuvattua mekon jossain vaiheessa, jotta tekin näette sen!


Tuntui kieltämättä oudolta palata takaisin kouluun, varsinkin kun käytävillä tuntuu liikkuvan ihan tuntematonta porukkaa. Olen kuitenkin innoissani, sillä mulla on muutama tosi kivalta vaikuttava kurssi edessä! Äidinkielen kurssi vaikuttaa mahtavalta: tutustutaan nykykulttuuriin ja sivussa harjoitellaan ylioppilasesseen laatimista. Tanssi & Kulttuuri -kurssi keskittyy suomalaiseen nykytanssiin eli paljon videoita mm. Jorma Uotisesta, Tero Saarisesta ja muista. Italian kolmas kurssilla on hyvä mahdollisuus palauttaa mieleen opittuja asioita, eikä siihen täydy panostaa paljoa. Ja saksan viimeinen pakollinen kurssi mahdollistaa syksyn kirjoituksiin pääsyn. :) Tuntien lomassa on vielä muutama hyppytuntikin, jolloin ehdin mukavasti työskennellä täällä blogin parissa - se onnistuu parhaiten pienemmällä kannettavalla, jonka hankin Stockmannin poistomyynnistä lyhyen mietinnän jälkeen. Mutta siitä lisää sitten myöhemmin! Nyt jatkan teidän kysymyksiin vastailua.


Muistathan seurata mua myös Instagramin puolella! Löydät mut nimimerkillä: katri_i

6 kommenttia:

  1. Ehdottomasti kuvaa mekosta! :)

    VastaaPoista
  2. Tää ei nyt oikeastaa liity aiheeseen mutta onks italian opiskelu kuinka vaikeeta??? Kun haluisin ehkä alottaa mut en oo erityisen hyvä kielissä niin en tiedä kannattaako. Osaatko auttaa mitenkään? :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se melko haastavaa mutta kannattaa kokeilla edes yksi kurssi! Sitten ainakin tiedät että yritit mutta se ei ollut sua varten... Rohkeasti vain mukaan! :D

      Poista
  3. Nuo reseptit kuulostaa tosi mielenkiintoisilta ;) Mistä oikein keksit/löydät nuo kaikki? Oon itse niin huono kokeilemaan mitään uutta. Hyvää kevättä ja mukavia koulutunteja! T: Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Reseptejä löydön pääasiassa netistä ja erinäisistä lehdistä. Pirkan ja Yhteishyvän reseptejä kannattaa ehdottomasti kokeilla!

      Poista

Pidäthän kommenttisi asiallisina. ♥