torstai 2. huhtikuuta 2015

TUOREPUURO – HOT OR NOT?


Tuorepuuroa tunnutaan ylistävän jokaisessa blogissa, aikakausilehdessä ja terveysjutussa, joten olihan mun pakko selvittää mistä tässäkin trendiruoassa on kyse! :) Tuorepuuroa ei siis keitetä tavallisen puuron tapaan vaan sen annetaan turvota yön yli jääkaapissa, josta sen voi napata suoraan lautaselle aamulla. Melko kätevää, varsinkin jos sattuu olemaan ei-aamuihminen, jonka aamut ovat aina liian kiireisiä. Täytyy vain muistaa ensin laittaa se puuro valmistumaan yön ajaksi...


MUSTIKKAINEN TUOREPUURO (yhdelle)

1 pss pikapuuroa (omena-mustikka-vadelma)
1 prk Mustikkajogurttia
1 dl pakastemustikoita
1 tl hunajaa

+ saksanpähkinöitä

TEE NÄIN: Sekoita kaikki ainekset (paitsi pähkinät) kulhossa ja laita puuro tekeytymään jääkaappiin ainakin tunniksi. Mieluiten yön ajaksi! :) Ripottele päälle rouhittuja saksanpähkinöitä ja nauti aamu-, väli- tai iltapalaksi.


Mielipiteeni kokeilun jälkeen?

En oikein ymmärrä mitä kaikki näkevät tuorepuurossa. En tykännyt itse puuron rakenteesta (saattoi johtua reseptistäkin) - puuro oli tahmeaa ja tuntui tarttuvan kurkkuun. En pitänyt myöskään siitä, että puuro on tosi asiassa jääkaappikylmää. Ihan kuin joku olisi unohtanut myslinsä (johon on kaatanut maitoa) jääkaappiin ja tuloksena on tuollaista mönjää... Mikä tuorepuurossa on niin upeaa ja mahtavaa? Ihan tavalliseenkin puuroon voi lisätä päälle siemeniä ja marjoja! En ole mikään suuri puuro ihminen mutta itse nautin puurona mieluummin lämpimänä ison voisilmän kanssa. Tuorepuuroja ei siis tule näkymään mun aamiaispöydässä ainakaan vähään aikaan.


Eli mun mielestä puuron kuuluu olla HOT. Mitä mieltä te olette? Onko tuorepuuro hot or not?

6 kommenttia:

  1. Mun blogissa olis sulle The Liebster -awad, eli jos vaan aikaa on niin ota haaste vastaan:
    http://littlebitofsara.blogspot.de

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos !! Käyn ehdottomasti kurkkaamassa :)

      Poista
  2. Oon jäänyt koukkuun tuorepuuroihin, niin helppoja muunnella ja niin herkullisia <3 En käsitä mikset tykkää :(

    VastaaPoista
  3. Puuro on ehdottomasti LÄMMIN ruoka!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että joku muukin on sitä mieltä :)

      Poista

Pidäthän kommenttisi asiallisina. ♥