perjantai 10. huhtikuuta 2015

NEW IN MY TEABOX ♥


Eksyin maaliskuussa Punnitse & Säästä -liikkeeseen ja eihän sieltä tietenkään lähdetty tyhjin käsin pois! ;-) Tällä kertaa onnistuin välttämään pähkinät, hedelmät sekä kaikki ihanat suklaajutut. Huh, sentään jotain positiivista tässäkin. Kuitenkin siellä iski ihan kamala teehimo, varsinkin kun katselee niitä kaikkia herkullisia (ja suloisesti pakattuja) Clipperin teepaketteja... Olisin taas voinut kotiuttaa ihan liikaa eri makuja mutta sain hillittyä itseni sen verran, että mukaan lähti vain nämä pakettia.


ZEN AGAIN - for that moment of peace

Yksi blogini lukija (kaverini) suositteli tämän Clipperin teen testaamista, kun valitin ties kuinka monetta kertaa stressiä. Olen ihan kamala stressaaja - silloinkin kuin ei olisi mitään "suurta ja tärkeää" asiaa, josta stressata onnistun löytämään jotain. Zen Again -tee sisältää sitruunaruohoa eukalyptusta ja se onkin kehitelty rauhoittavien kylpylähoitojen inspiroimana.


Miten kävi?
Rakastuin heti ensimmäisellä kupillisella tähän sitruunaruohon ja eukalyptuksen yhdistelmään! Niin hyvää ja herkullista. Ja oikeasti rentouttavaa. Yllätyin, että teen juonnin jälkeen olo oli oikeasti paljon rennompi. Myös pienen teetauon pitäminen keskellä kiireistä päivää tuntuu luksukselta. :) Tämä tee on tällä hetkellä suosikkini, ihan vain maun takia. Eukalyptus on aivan täydellistä teessä!


SNORE&PEACE - just the thing before lights out

Nukahtaminen oli mulle peruskouluiässä yhtä tuskaa! Saatoin helposti pyöriä hereillä sängyssä muutamankin tunnin, mikä ei tietenkään ollut hyvä juttu, kun aamulla piti olla jo aikaisin pystyssä. Eikä tässä ollut todellakaan kyse, siitä etten olisi halunnut nukkumaan. Nyt lukion alettua huomasin, että saatoin nukahtaa muutaman minuutin kuluttua siitä, kun pääsin peittojen alle. Kuitenkin toisinaan pyörinsen pari tuntia hereillä ja vaikka kuinka yritän rauhoittua, käydä juomassa lasin maitoa ja kuunnella hieman musiikkia, uni ei vain tule. Näin tapahtuu tavallisesti koeviikoilla tai kun seuraavana päivänä tapahtuu jotain erityistä. Siispä ajattelin kokeilla tätä Snore&peace -teetä, jonka rauhoittavat yrtit lupailevat helpotusta nukahtamiseen.

Miten kävi?
Olen ottanut tavaksi juoda mukillisen tätä pari tuntia ennen nukkumaan menoa. En osaa sanoa varmasti, kuinka hyvin tämä toimii mutta olen huomannut, että olen nukahtanut tavallista nopeammin illalla sänkyyn päästessäni. Tämä johtuu joko teestä tai siitä, että luulen se vaikuttavan. :D Oli miten oli, pääasia, että toimii! Aluksi maku oli hieman outo mutta siihen tottui pian ja nyt oikeastaan jo tykkään siitä. Täytyy katsoa kauanko jaksan samaa makua, sillä kyllästyn yleensä melko nopeasti...

4 kommenttia:

  1. Juodaan äidin kanssa clipperin teetä, ne on ihan parhaita :D Pitääkin k oo kokeilla tuota zen again teetä seuraavaksi! -niina-

    VastaaPoista
  2. Kiitos ihanista teevinkeistä! :)

    VastaaPoista

Pidäthän kommenttisi asiallisina. ♥