torstai 30. huhtikuuta 2015

MIKSI OPISKELEMAAN LUKIOON?

kuva:weheart.it.com
Aloitetaan viikonloppu hieman erilaisella postausaiheella. Jotkut saattavat ajatella, että olen jo hyvän aikaa myöhässä tässä asiassa, sillä ovathan lukioiden ja ammattikoulujen  yhteishaut menneet jo ohitse. Ajattelin silti kirjoittaa itseäni kolme vuotta sitten paljonkin mietityttäneestä aiheesta: miksi lähteä opiskelemaan lukioon? Etenkin, jos lukio ei sijaitse lähellä kotia?

1) LISÄÄ AIKAA (pohtia tulevaisuutta ja ammatinvalintaa)

Kaikki eivät todellakaan tiedä vielä peruskoulun päättyessä mitä alaa haluaisi lähteä opiskelemaan tai millaista työtä haluaa tulevaisuudessa tehdä. Lukiossa voit opiskella lisää eri oppiaineita ja päättää mikä vaikuttaisi itseäsi kiinnostavalta. Saat myös kolme vuotta lisää aikaa löytää itseäsi kiinnostava ala. Apua saat myös opinto-ohjaajilta.

2) YLIOPPILASTUTKINTO + YLEISSIVISTYS

Lukiossa opit paljon uutta ja suuri osa tiedosta on tarpeellista ihan jokapäiväisen elämän kannalta. Esimerkiksi yhteiskuntaopin taloustaito-kurssi valmistaa oman talouden ylläpitoa varten. Kaikki lukion opinnot tähtäävät lopulta kohti ylioppilastutkintoja, joissa on mahdollista näyttää osaamisensa kyseisistä oppiaineista. Ylioppilastutkinnon suorittaminen on useissa perheissä tärkeä perinne - mutta (varsinkin hyvin suoritettu) tutkinto myös avaa helpommin ovia jatko-opiskelupaikkoihin.

3) YLIOPISTOON SUUNTAAVAT TUTKINNOT

Kuten jo edellisessä kohdassa mainitsin lukiossa käydyt opinnot ja hyvillä arvosanoilla suoritettu ylioppilastutkinto luovat vahvan pohjan jatko-opintoihin pyrkimiseen. Erityisesti yliopistotason koulutukset vaativat usein lukion käymistä. Ammattikouluista on yleisesti ottaen paljon vaikeampaa päästä yliopistoihin kun taas lukio-opinnoilla on hyvät mahdollisuudet valita korkeakouluopinnot.

4) WANHAT + PENKKARIT + ABIRISTEILY

Mainitakseni vain muutamat tärkeimmät lukioajan perinteet! Vanhoihin on toki mahdollista päästä tanssimaan jonkun lukiossa opiskelevan parina ja jotkut ammattikoulut ovat ryhtyneet järjestämään omia tanssiaisiaan.Vanhojentanssit kuuluu kuitenkin perinteisesti lukion kakkosille ja itse ainakin nautin päivästäni todella paljon, vaikken mikään kovin tyttömäinen tyttö olekaan. ;) Ja kolmas lukiovuosi on melko lailla täynnä kaikenlaista muuta touhua ja ohjelmaa, että hyvä jos ehtii koulua käydä!

4 kommenttia:

  1. Tämä oli hyvä postaus vaikka ei koskekaan enää minua. Pari vuotta sitten tästä olisi varmasti ollut apua päätöksen teossa! Onneksi valitsin lukion, en osaa kuvitella että olisin nyt missään muualla! <3 :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että postaus oli onnistunut :)

      Poista
  2. Kiva ja hyödyllinen postaus :-)
    - Pinja

    VastaaPoista

Pidäthän kommenttisi asiallisina. ♥