sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Invisibobble

Tänään mun aiheena olisivat niin-kutsutut "puhelinlankapompulat", joista varmaan kaikki ovat jo viime vuoden aikana kuulleet. Ei, en ole näin pahasti trendeistä jäljessä! Itsekin hankin kyseisiä pompuloita joskus huhtikuussa, kuultuani niistä paljon hyvää. Omat hiukseni olivat  tuolloin erittäin huonossa kunnossa (yhä aikalailla samassa jamassa...) ja halusin ehdottomasti tehdä kaikkeni suojellakseni muutamia hiuksia, jotka päässäni vielä pysyivät! ;D Siispä innoissani kiiruhdin lähimpään Glitter-liikkeeseen ihmettelemään noita ihmeellisiä pompuloita. Pettymys oli todella suuri, kun huomasin pompulan olevan aivan liian suuri ohuelle poninhännälleni. Pompula jäi todella löysäksi (kolme kierrosta ympäri, neljäs ei enää venynyt) ja suureksi "möykyksi". Ei kiva. Siispä luovuin toiveesta hiuksille hellemmistä pompuloista ja palasin tavallisten kangaspäällysteisten hiuslenkkien maailmaan.
Kunnes eräänä tammikuun päivänä silmiini osui aivan sattumalta hyllyllinen Invibobble-merkkisiä puhelinlankapompuloita - mutta paljon pienemmässä koossa ja ohuempina kuin aikaisemmat tuttavuuteni. Hetken siinä pohdin, annanko pompuloille vielä toisen mahdollisuuden (Olihan edellinen pettymys hyvin paha.) ja lopulta nappasin pienen paketin mukanani kassalle.
Tältä Invisibobble-hiuslenkki näyttää hiuksissa - ei ehkä kaunein mahdollinen näky mutta menee arkikäytössä. Pompulan luvataan sopivan kaikille hiustyypeille, antavan tiukan pidon ja auttamaan päänsäryn ja kaksihaaraisten vähentymistä. Viimeisistä väitteistä en ole varma (mulla ei ole ollut aiemmin päänsärkyä) mutta sen voin todeta, että lenkki pysyy tiukasti paikallaan ja poninhäntä säilyy hyvin yönkin yli. :) Olin yllättynyt myös siitä, kuinka vähän hiuksia irtosi pompulan mukana tavalliseen hiuslenkkiin verrattuna. Uskonkin, että käyn hakemassa näitä vielä toisenkin paketillisen. En näy nimittäin mitään syytä, miksi jatkaisin normaalien lenkkien kanssa hiuksiani satuttaen!

2 kommenttia:

  1. Pitäiskö itsekin ottaa kokeiluun kun mun hiukset on niin huonossa kunnossa? :)

    VastaaPoista

Pidäthän kommenttisi asiallisina. ♥