tiistai 30. joulukuuta 2014

♥ the PERFECT day ♥

Hei murut! :3
Tämä päivä on alkanut täydellisesti - olihan mulle varattu aika hemmotteluhoitoon paikalliseen Minispa:han. Kokemus oli mulle täysin uusi mutta sen sanon, että tällaiseen hetkeen voisi kyllä tottua! Aluksi sain istua rauhassa  ihanaa jouluteetä ja jaksamisleipää nauttien samalla jalkojani lämpimässä jalkakylvyssä uittaen. Seuraavaksi sain intialaisen päähieronnan pään, niskan ja hartian alueille, mikä tuntui uskomattoman hyvältä! Hieronta auttaa mm. stressin poistossa sekä helpottaa päänsärkyjä yms. Hemmotteluhoitoon kuului tietenkin erilaisia kuorintoja. Kädet kuorittiin mandariini-ruokosokerikuorinnalla ja jalat virkistävällä mentolilla. ;) Lisäksi kasvot saivat oman naamionsa ensin ruusuöljystä ja sitten superkosteuttavasta lakka-karpalonaamiosta.
Mielestäni kuitenkin koko hoidon paras vaihe oli kuumakivihieronta, joka rentoutti ihanasti lihaksien kireitä kohtia ja tuntui taivaalliselta. Olen suhtautunut aiemmin aika epäilevästi kuumakiviin, sillä olen lukenut artikkeleita siitä, kuinka kivet ovat polttaneet ihoon palovammoja kun asialla eivät ole olleet oikeat ammattilaiset. Olin siis hieman peloissani kuullessani hoidon sisältävän hieronnan kuumakivillä. Kuitenkin jo parin minuutin jälkeen olin myyty. Käteni ja kasvoni eivät ole koskaan aiemmin tuntuneet näin pehmeiltä! Ehkäpä palkitsen itseni joskus kirjoitusten jälkeen tunnin pituisella kuumakivihieronnalla? Ainakin lukumotivaatio nousisi melko lailla... ;)
 Kaikkien hoitojen ja hierontojen lisäksi pakettiin kuului vielä pieni teehetki ♥
Onko teillä kokemuksia samanlaisista spa-hoidoista? Entä mitä pidätte kuumakivistä - joihin tämä tyttönen rakastui täysin?

6 kommenttia:

  1. Voi että miten ihanalta kuulostaa ja näyttää :) Itse en ole vielä käynyt tällaisissa spa-hoidoissa, mutta varmasti vielä joskus.. :)

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa uskomattoman rentouttavalta :') Muuten kannattaa poistaa kommenteista tuo varmennus niin meidän lukijoiden on helpompaa jättää kommentti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! :) Mulla ei kyllä ole ollut sitä varmennepyyntöä käytössä varmaan kohta kahteen vuoteen. Mut oon kans huomannu et kommentoidessa tulee joku todista ettet ole robotti -homma... :D

      Poista
  3. Kivan näköinen paikka. Missä tää siis on? Siellä Keski-Suomessako? ;O

    VastaaPoista

Pidäthän kommenttisi asiallisina. ♥