perjantai 19. joulukuuta 2014

Joulukalenteri: 19. luukku

Päädyin selailemaan omaa vuottani tämän blogin arkistosta - ja yllätyin kuinka paljon vuoden aikana onkaan ehtinyt tapahtua! Tuntui ihan hullulta huomata, että tanssin esim. vanhojen tanssit "vasta" viime helmikuussa! Tuntuu nimittäin siltä, että vanhoista olisi kulunut jo parikin vuotta! :D On ihan jännää ajatella, että taas seuraavan vuoden kuluttua olen valmistunut ylioppilaaksi. Kuinkahan kaukaiselta tämä hetki tuntuu silloin? Nyt kuluneena vuonna ehti tapahtua kaikenlaista, joista en luultavasti muista puoliakaan. (On ihan kätevää omistaa blogi, josta voi tarkistaa, mitä vuoden aikana oikein on tapahtunutkaan!) Aloitetaan muistelu siis heti alkuvuodesta.
 
Tammikuussa täytin 18-vuotta, sain lahjaksi yhä yhtä ihanat Vagabondin nilkkurit ja kävin elokuvissa katsomassa Hobitti 2 -leffan.
Helmikuussa olikin vihdoin mun vuoro osallistua vanhojen tansseihin. Ja sain päälleni mummin ihanan vintage-mekon.
Maaliskuussa kävin ystävämyynnissä ja vierailin Oopperalla.
Huhtikuussa osallistuin Pisanka-munatyöpajaan ja stressasin koulujuttuja.
Toukokuussa ostin itselleni oman Lumian.
Kesäkuussa juhlimme juhannusta mökillä grillaten ja matkustimme äidin kanssa Santorinille.
Heinäkuussa söin paljon salaatteja ja toteutimme äidin kanssa perinteisin Lappi-reissumme.
Elokuussa olimme Kosilla, kävin Serenassa ja löysimme hylätyn kissan. :(
Syyskuussa hankin juoksukengät ja lenkkeilin reilusti.
Lokakuussa kävimme Kreetalla, pidimme sukubrunssin ja kokeilin Bangerheadin-verkkokauppaa ensimmäistä kertaa. :) Olin myös luokkani kanssa Tukholmassa.
Marraskuussa tutustuin uudestaan vanhaan ystävääni, leivoin herkkuja ja ilmoittauduin kevään 2015 ylioppilaskokeisiin.
 
Miltä teidän vuosi näytti ja tuntui? Entä millainen ensi vuodesta tulee? ;)

4 kommenttia:

  1. Tykkään ihan sikana näistä menneen vuoden tarkastelu postauksista! Ne kertoo yleensä tosi paljon kyseisestä henkilöstä :)

    VastaaPoista
  2. Mukavaa, että tykkäsit ! ::D

    VastaaPoista
  3. Nämä vuosikoosteet ovat kyllä tosi kivoja luettavia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään itsekin lukee näitä vuoden lopussa eri blogeista :) Yllätyin itsekin kuinka paljon kaikkea mun vuoteen olikaan taas mahtunut!

      Poista

Pidäthän kommenttisi asiallisina. ♥