sunnuntai 23. marraskuuta 2014

YO-pohdintaa !

Hui, nyt olen minäkin "hidastaja" ilmoittautunut ensi kevään ylioppilaskokeisiin ja heti tuli sellainen pienen paniikin tuntu vatsan pohjaan. Enää ei ole mahdollisuutta paeta vaan todellakin pitää ryhtyä suunnittelemaan mitä luen, missä järjestyksessä, aine kerrallaan vai kaikkia sekaisin jne. Ilmoittauduin siis hajautussuunnitelmani mukaisesti matematiikan (lyhyt), englannin sekä ruotsin (lyhyt) kokeisiin, mikä tuntuu aika isolta määrältä ensimmäiselle kirjoituskerralle mutta olen aika luottavainen, että onnistun kyllä. :) Kuitenkin se pieni perfektionisti mun takaraivossa kuiskailee aina välillä, kuinka ajattelin saada ne kolme L:ää. En aio kuitenkaan ottaa asiasta hirvittäviä paineita näin aikaisessa vaiheessa vaan pyrin suunnittelemaan mahdollisimman lukuaikataulun, joka sopii juuri minulle.

Olen jo kokeisiin lukiessa huomannut, että viimeisten iltojen lukeminen ei yleensä hyödytä todellakaan yhtä paljon kuin jos on todellakin kuunnellut ja keskittynyt tunneilla. Saatan muistaa yhtäkkiä esim. matikan kokeessa, jonkun laskun kaavan, koska olen etsinyt sitä maolista jo jollain aikaisemmalla matikan tunnilla. Nyt asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen, sillä esim. aineiden ensimmäisistä kursseista tuntuu olevan aivan liian kauan! :D Olen kuitenkin optimistinen ja uskon, että asiat palaavat kyllä mieleen. Olen muuten jo hankkinut englannin kielioppikirjan, johon ajattelin keskittyä ja lukea sitten vain mahdollisimman paljon laajentaakseni sanavarastoani. Tietääkö kukaan löytyykö netistä jotain kuunteluja? Ne kun on mun heikoin alue...


Nyt haluaisinkin kysyä teiltä, joilla kirjoitukset (tai osa niistä) on jo takanapäin vinkkejä, kuinka opiskella mahdollisimman hyvin kirjoituksia varten? Teittekö sanalistoja, luitteko kielen kirjallisuutta, kuuntelitteko musiikkia tai vastaavaa, käytittekö chatteja yms?? Kaikki neuvot ja vinkit ovat tervetulleita! Kiitos jo etukäteen. :)
Ja jos muita kirjoituksiin valmistautuvia kiinnostaa niin voisin koota myöhemmin oman postauksensa tänne tulleista vastauksista, jotta tekin saatte hyödyn irti. Miltä se kuulostaisi?

4 kommenttia:

  1. Kieliä varten kannattaa lukea kirjoja ruotsiks ja enkuks niin oppii lisää sanoja. Ja itse vaihdoin kännykän kielenkin ruotsiks mutta ei se kyllä kokeessa auttanut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olinkin aatellut just lukee divergent-sarjan vikan osan enkuks! C: Ja kattoo netistä ruotsinkielisiä muumi-jaksoja.

      Poista
  2. Kielikurssit on mahtavii! Niitä järjestetään monissa paikoissa, kannattaa kysellä läheiset opistot yms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin kyllä kattoo jos vaikka kesällä olis saksan kertauskursseja!! Kiitos ideasta. ;)

      Poista

Pidäthän kommenttisi asiallisina. ♥