keskiviikko 28. marraskuuta 2012

I hate everything about you, why do I love you?

Tänään oli maantiedon koe, joka oli aika vaikea. Mulla meni jo tunti siinä ensimmäisessä selitä käsitteet -kohdassa, jonka jälkeen mulla ei ollut kun 1,5 tuntia aikaa kolmeen esseen kirjoittamiseen. Jep, tekstin laatu on varmasti huimaava. Puoli neljältä lähdin pikkuserkun mukaan keskustaan etsimään sopivaa mekkoa perjantaina oleviin koulun tanssiaisiin. Päädyttiin aika tyttömäiseen pitsimekkoon, joka on sähkönsininen. Mä sit rakastan H&M:n valikoimaa!

Kun selvittiin takaisin niin ryhdyttiin leipomaan mutakakkuja niihin tanssiaisiin. Kakut onnistuivat kai ihan hyvin, ei haluttu leikata niitä niin ei tiedetty jäikö se keskusta sellaiseksi raa'aksi, kuin pitäisi. Pikkuserkkujen äitikin innostui leipomaan lisää niitä ihania syyspiiraita, joista jo aiemmin mainitsin. Mulla ei ollu mitään erikoista hommaa, joten auttelin täyttämään niitä. Tehtiin kaikenlaisia kun piti saada kaikki aineet loppumaan. Ne ihan viimeiset oli kyllä aika jänniä yhdistelmiä. :)
 
 

Mukavia viikonloppuja kaikille!

Syksyiset piiraat

SYKSYISET PIKKUPIIRAKAT
n. 12 kpl

POHJA:
125g margariinia
n. 4 dl vehnäjauhoja
3/4 tl suolaa
1 3/4 dl maitoa
25g hiivaa

TÄYTE:*
200g jauhelihaa
mustapippuria, suolaa
tomattipyrettä
pala purjoa
persiljaa
1-2 tomaattia
juustoraastetta

*täytettä voi muokata omien mieltymysten mukaan, esim. tonnikalaa, mozzarellaa, vuohenjuustoa, herkkusieniä, paprikaa, kinkkua ym.

1. Nypi margariini ja jauhot, lisää suola sekä maito, johon on liotettu hiiva.
2. Sekoita tasaiseksi.
3. Muotoile taikinasta tanko, jaa se 12 osaan ja pyöritä pikkupulliksi. Anna kohota lämpimässä
4. Ruskista ja mausta jauheliha, yhdistä kulhoon silputun purjon, pilkotun tomaatin ja persiljan kanssa.
5. Paina kohonneisiin pulliin syvennykset esim. juomalasilla ja voitele pullat kananmunalla. Lisää pullien pohjalle tomattipyrettä ennen täyttämistä.
6. Ripottele päälle juustoraastetta. Paista uunin keskitasolla 225 asteessa noin 10min.

maanantai 26. marraskuuta 2012

Vain Elämää

Heijssan! ;)

Taas on uus viikko käynnissä... tosin tällä viikolla mulla on koeviikko joten päivät on onneks lyhyitä. Tänään mulla oli äikän koe, meni ihan ok, mut se tekstitaidon tehtävä oli hirvee kirjottaa. Siitä ei meinannut tulla kerrassaan mitään. :( Katoin just eilisen Olipa kerran jakson boxilta ja että oli hyvä! en jaksa oottaa ens maanantaihin. :d

Kohta pitäis kurkata muutama matikan kaava ja sit paneutua taas maantiedon pariin. Ruokaakin ois ihan kiva saada jossain vaiheessa mut mulla ei oo hajuukaan millon porukat tulee kotiin, enkä tiedä mitä syödään. Toivottavasti jotain hyvää. :)




Eilen käytiin katsomassa joulukadun avajaisia, tai miten sen nyt ottaa, me nimittäin tultiin tietty myöhässä. (kuten aina) Nähtiin kuitenkin valot ja Stockmannin perinteinen jouluikkuna! Tää oli eka kerta kun mä näin sen. Se oli kyllä tosi söpö ja ihanaa et pikkulapsille on rakennettu se koroke siihen eteen et kaikki näkee sen. :) Sit käytiin glögillä ja kaupassa. Illalla leivottiin syyspiiraita, niistä ohjetta joskus myöhemmin. Mulla oli illalla tosi flunssainen olo, joten otin iisisti ja katsoin sit viltin alla Vain Elämää -maratonin boxilta. (Se on kyllä mahtava keksintö, missaisin suunnilleen kaikki ohjelmat jos ei vois laittaa tallennukseen...)

Mmmm. :D

Mut nyt mun pitää lähteä opiskelemaan, moi!

P.S. Kuunnelkaa: Cheek-Kaduilla Tuulee ;D

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Viikonloppu stadissa

Jäin nyt pitkästä aikaa tänne stadiin viikonlopuksi. Syynä oli tänään ollut englannin koe. Tuntui tosi oudolta, kun olen mennyt lähes joka viikonloppu kotiin ja nyt oonkin täällä. :) Viime yö jotenkin venyi ihan hirveän myöhään, enkä ehtinyt nukkua kunnolla, mutta sain jotenkin itseni aamulla ylös ja ajoissa kouluun. Englannin koe tuntui melko helpolta (lukuun ottamatta muutamaa sanaa, joita en muistanut mitenkään...) ja nyt olen ihan varma että mokasin jotain tosi pahasti! Ei ole kivaa. Sen ei olisi pitänyt tuntua niin helpolta, varsinkin kun mun lukeminen oli mitä oli...



PIENI PALKINTO ON AINA SALLITTU
 
Kokeen jälkeen valitsin kaupan paistopisteestä meille tuoreet omenakampaviinerit, jotka oli  taivaallisia, kun keitin lisäksi lämmintä kaakaota. Ei oikein huvittanut ruveta pänttäämään tänään, joten päätin tehdä yhden piparitalon valmiiksi jo nyt. Sainkin  pientä apua pikkuserkulta. Ruoaksi laitettiin Provencen kanaa ja valkosipulilohkoperunoita. Mmm! Panostettiin pitkästä aikaa ja katettiin ruoka vieläpä ruokasaliin.
PIPARKAKKUTALO NUMERO 3



ENSIMMÄINEN SCHJERFBECK-KOLIKKO BONGATTU !
 

perjantai 23. marraskuuta 2012

Christmas shopping

Moikka! :)
Torstaina oli aika kiireinen päivä, meillä oli illalla 18-24 meijän Sibiksen oma bändikonsertti Gloriassa. En mä siellä kyllä ollut kun 3,5h mut se määrä musiikkia riitti mulle! :D Oli ihanaa tajuta, kuinka lahjakasta porukkaa meijän lukiossa oikein on, siis w-a-u. Bändit oli tosi hyviä ja kaikki osas hommansa... Oli tosi kivaa, porukkaa vaan ois saanu olla enemmän.
 Mä taidan olla ensimmäistä kertaa näin ajoissa! Mulla on jo äidin lahja, mun pikkuserkkujen lahjat sekä mun kummitädin lahja. :) Sitten leivon vielä tänne yhden piparkakkutalon ja kaks muuta sit tutuille. Eli tekemistä riittää vielä. Sitten saatan kokeilla muutaman erilaisen suklaalevyn tekoa, sillä löysin ihan kivan ohjeen yhdestä askartelukirjasta.  Eilen kävin nopealla kierroksella keskustan kaupoilla. Sokoksella oli tosi söpöt jouluikkunat ja Foorumin ulkosivu ja Stockmann ovat ihanasti jouluvaloissa. Ja Esplanadin puut. :3 Kun vaan vielä ois sitä lunta! Glitteristä mun mukaan tarttu nää tosi ihanat kotka-tähti-risti-korvakorut. Tuli sellanen Amerikka-fiilis. :D Oli vaan pakko saada. Monetkohan korvikset mulla oikein on?? En uskalla laskea...

maanantai 19. marraskuuta 2012

Kaikenlaista viikon varrelta...

Aika on mennyt ohi taas ihan huomaamatta. Kohta on melkein viikko viime postauksesta? :o Ei oo vaan ollu oikein aikaa, innostusta tai mitään viisasta asiaa. No, perjantaina alkaa mun elämän toinen koeviikko, oon yrittänyt selailla vähän maantietoa ja englantia mut ei siitä oikein mitään oo tullu. On jotenkin motivaatio hukassa. Edessä olis matikan, maantiedon, äikän, enkun ja musan kokeet. Vähän tuo mantsa pelottaa, kun koealue on koko maapallo. Ei auta kun lukea ja kerrata ja kerrata ja kerrata. Mut ei ihan vielä. :) Nyt mun pitää mennä tekeen läksyjä, on meinaan aika pino odottamassa. Ehkä haen kokista kaupasta vielä ennen kun syvennyn niihin? Loppuun muutama kuva Maraton-näytöksistä (anteeksi laatu !) sekä mun viikonloppuna näpertämästä piparkakkukirkosta.


c) Matilda (?)


c) Ella P


tiistai 13. marraskuuta 2012

Lunta ja joulua odotellessa...


Hellurei taas kaikille! :)

Viikonloppu ja Maraton-konsertti ovat nyt takana. Kyllä tuntuukin siltä. Kotona ei ollut aikaa levätä, kun purettiin mun vanha kerrossänky, et saatiin mun huoneeseen enemmän tilaa. Täytyy kyllä sanoa, et näyttää paljon paremmalta! :D Otin kotoa muutamia talvivaatteita, esim. toppatakin ja kaikenlaista kamaa mukaan kun oltiin siis mun pikkuserkkujen autolla liikkeellä. (Niillä oli nimittäin koiranäyttely Jyväskylässä, joten mä pääsin mukana kotiin. :)

Tää on oikeesti mun veljen, mut se ei käytä sitä niin mä nappasin sen mukaani, ennen kun kukaan ehti yrittää estää mua. Se on vaan niin kaunis. ;)


Kun oltiin jätetty tytöt Paviljonkiin näyttelyyn me päätettiin käydä Palokan Kodin Ykkösen joulun avajaisiin. Siellä oli tosi kivaa ja ihan sikana ihania tavaroita! Olis vaan tehny mieli kauhoo kaikkea ihanaa rattaisiin... :D (Ei ois ihan rahat riittäneet.) Ostin kuitenkin tälläsen piparimuottisarjan, jolla saa valmiit piparitalon osat! Vähänks upea keksintö! Helpottaa tosi paljon mun joululahjojen leivontaurakkaa. Jes. Ja olihan mun pakko saada myös heppoja pihalle ja ees yks asukas siihen taloon sit.


Viikonloppu kun meni niin nopeasti ohi, tuntuu ihan torstailta. Mä en voi käsittää et huomen on vasta keskiviikko? :O Väsyttää vaan, ja koko ajan on niin pimeääkin. Kauhistus, tää pimeys alkaa jo masentaa mua. Tulis jo sitä lunta, ollaan kohta jo puolessa välissä marraskuuta. Tänään ei tapahtunut oikein mitään, tein äikän lukupäiväkirjan valmiiks, aloitin maantiedon viimeistä karttaa ja kirjotin melkein sivun äikän esseetä. (Äikän juttujen palautus on torstaina, mantsan karttojen maanantaina)

Sit tehtiin ruokaa, jotain tosi hyvää kaalipataa. :) En tykkää yhtään kaalilaatikosta tai -kääryleistä mut tää oli ihanaa. Siinä oli kaalia, porkkanaa, jauhelihaa, maustekuutiota ja siirappia. Ja sit lopuks sen kanssa sai mustaviinimarjahyytelöä. Nam. :3
Illalla askartelin vielä mun kummitädin joululahjan valmiiks. Olin nimittäin ostanut jo syksyllä jostain alesta vihkon, jonka kannet oli vaan ruskeeta paperia. Aattelin et päällystän sen kivoilla kuvilla... :) Niinhän mä sit tein, tosin yleensä mietin tarkkaan miten sommittelen kuvat jne. Nyt päätin antaa itelleni vapaat kädet ja tykkään tuloksesta! :D



♥:lla, Katri

torstai 8. marraskuuta 2012

I'm on my way, can't stop me now!

Tästä tuleekin tällä kertaa vaan tällänen sekalainen pikapostaus. :D Mun pitää nimittäin tehdä vielä kokonainen sivu  matikan tehtäviä ja käydä kaupassa ostamassa evästä huomiseen Maraton-konserttiin. Mainostinkin sitä jo viime postauksessa mut jos nyt vielä kerran... ;)
Eli huomenna kaikki stadissa ja sen lähellä oleskelevat: Suunnatkaa askeleenne Sibelius-lukioon! Ohjelmassa paljon musiikkia ja tanssia koulun opiskelijoilta! (Me ollaan treenattu ahkerasti.) Ohjelma alkaa klo 18, joten olkaa ajoissa paikalla. Kuulemani mukaan ruokalasta(?) löytyy myös oppilaskunnan kahvio, josta kahvia ja herkkuja! :) Liput 15/5e. Kaikki mukaan, tuotto menee soitinten ym. ostoon. Nähdään siellä!
Mut nyt siis ei sen enempää. Mä lähdenkin tästä matikan salaisen maailman pariin. :'D


P.S. Tehtiin eilen tälläsiä lakka- ja maissikiisseli kerrosmaljoja. :) Jos kiinnostaa laitan ohjetta...

tiistai 6. marraskuuta 2012

Joulun ensimmäiset tortut

Hei kaikki! Taas on viikko vauhdilla käynnissä ja koululla valmistaudutaan perjantain Maraton-konserttiin. Tulkaapas sinne jos vaan ehditte!  Liput 15/5e. Ohjelma alkaa kuudelta ja kaikenlaista ihmeteltävää löytyy yhdeksään asti. Tervetuloa!
Viikonloppu meni yllättävän nopeasti, tosin pääsen pe koulusta vasta neljältä, joten ehdin juuri ja juuri 16.30 junaan. Ja mikä kiire tuli?! Huh. Kotoa oli tietenkin jo kaikki lumi sulanut. :( Ainut hyvä uutinen oli että meidän putkiremontti on viimein valmis. Kiva kun yläkertaankin tulee taas vettä. Ohjelmassa ei ollut mitään erityistä, sillä äidin piti olla sunnuntaina töissä. Lauantaina päätettiin sit leipoa. :) Äiti leipoi kaks isoäidin maustekakkua, perintöreseptillä, ai että se on hyvää! Mä en panostanut niin paljon, laitoin vain valmiista taikinalevyistä joulutorttuja.



Tänään käytiin koko meidän liikeosuus ykkösten yhteisestä musiikkiproduktiosta. Sai itse valita meneekö kuoroon, liikkeeseen, jousistoon vai sähkökitaroihin. Mä olen surkea musassa et valinta oli helppo. ;D Tänään uurastettiin myös meidän TaKL-kurssin tanssipätkän parissa. No, alkaahan se jo näyttää esitykseltä...kohta. Onneksi perjantaina on vielä kenraaliharjoitukset, kun ne laskut on vähän epäselvät.
Nyt illalla päätin viimein panostaa kouluun, on nimittäin tuo koeviikko jo uhkaavan lähellä! Tein kaikki mahdolliset läksyt, selailin aiempia juttuja ja jatkoin maantiedon karttoja. Maantieto ei ole kiinnostanut yhtään ja huomaan aina tunnin lopuksi että puolet jutuista on jäänyt kuulematta. Meidän opella on tylsä ja tasapaksu ääni! Alkaa pakostikin nukuttamaan. :D Enköhän mä jotenkin siitä kokeesta läpi pääse? :)

torstai 1. marraskuuta 2012

007 and me ;)

Heips taas rakkaat pupuset! :)

Mä oon siis jo niin joulutuulella! Joululaulut soi, piparit ja glögit on jo nautittu ja koristeetkin kaivettu esiin komerosta. Mä niin rakastan joulua. :D Ainoa harmi vaan, et täällä Hesassa ei näy enää hiutalettakaan lunta! :( Aamulla kun mä kiirehdin ratikkaan sato hieman lunta, mut se suli heti osuessaan maahan. Joten jos edes semmonen kiva 10 cm saatais mahdollisimman pian? Pliis?

Viikonlopun suunnitelma on yksinkertainen: pitkästä aikaa kotiin! Tai ainakin nää kaks viikkoo tuntuu pitkältä...

Eilen iski viimein ihan hirveä koti-ikävä, kun mun veli lähetti pari kuvaa mun rakkaista karvapalloista. ;(
Siis kattokaa näitä! Miten mä selviän kolme vuotta täällä, kun noi on kotona?

(Sorry, mut, en saa näitä yhtään isommiks mun nää on otettu kännykäll ja vielä zoomattu jälkikäteen, joten olisivat menneet ihan rakeisiksi...)

Eilen kävinkin sit kattoon uusimman Bondin mun kummitädin kanssa. Aluks tietty käytiin syömääs Margherita-pizzat keskustan Rossossa. Ai, että oli hyvää... Kerettiin oikein hyvin syödä, sillä leffa alkoi vasta 19.30 ja oltiin hankittu liput jo aiemmin. :)

Itse leffa oli (ainakin mun mielestä) todellakin yks parhaista Bondeista. Ehkä kumminkin tykkäsin Quntom of Solace:sta. (En todellakaan tiedä miten kirjotetaan ja oon liian laiska tarkistamaan mistään ;D) Juonta, tai saati sitten loppuratkaisua en viitsi paljastaa, ettei jännitys mee niiltä, jotka ei oo vielä kyseistä leffaa nähneet. ;)

 Mut sen verran voin sanoa, et seuraavasta Bondista tulee aika kiehtova...

Nyt en voi kirjotella enempää, ruoanlaitto kutsuu ja seitsemältä äikä tunnin pakollinen) teatterikäynti, Pahuus Kansallisteatterissa. :O Joo, kyllä kiinnostaa. -.- Mut pakko mikä pakko. Loppuun vielä muutama kuva. :)

<3:lla, Katri